Ensimmäisenä paikalle saapui Elican pomo Silvia ja opas Marco. Esittelyiden jälkeen siirryimme Suomalaiseen tyyliin auton takapenkille murjottamaan ja ihmettelemään maailman menoa, kunnes paikalle saapui loput ajajista. Porukka osoittautui Saksalaiseksi kaveriporukaksi ja ensivaikutelmana heillä vaikutti olevan iloinen ote elämään ja hymy herkässä. Hoideltiin kättelyt ja esittelyt pois alta, mutta liekö jännityksellä ollut vaikutusta, koska kumpikaan meistä ei kyennyt enää muistamaan herrojen nimiä jälkikäteen.Ensimmäiseksi suuntasimme Nato Baselle jonka Marco kertoi olevan vuorista se joka on enemmän flow-pitoinen, tämähän sopi meille kuin sialle otsatukka ja laski aavistuksen stressitasoa. Automatkalla vaihdettiin Saksalaisten kanssa latteuksia ja mittailtiin minkälaisia ajomiehiä kukin voisi olla. Suurin osa heistä oli liikkeellä deehoo-pyörillä, mutta joukkoon mahtui muutama enskapelikin
Ryhmä Saksalaisia höystettynä parilla finskillä Nato Basen hekoplatalla Kuva: ElicaRide |
Päätepysäkkinä oli vanha kopteriplatta, josta enskamiehinä polkaisimme pari sataa metriä ylämäkeä vanhaan Naton tukikohtaan Saksalaisten tyytyessä taluttelemaan pyöriään ylämäkeen. Saksalaisten keskenäinen hierarkia selvisi ajojärjestystä arpoessa ja kärkeen painui kikkarapää raitapaidan seuratessa perässä. Itseluottamusta uhkuen otimme paikkamme letkasta ja alettiin laittamaan reittä syönnille. Polku koostui kolmesta osasta jotka kaikki päättyivät tiehen, no jokainenhan tietää miltä tuntuu lähteä jännittyneenä ajamaan uutta polkua vauhdikkaassa alamäessä, kädethän siinä menee hapoille ja voi herranjestas, että menikin. Saksalaisia nauratti, kun ravistelimme käsiä mumistessamme vittusaatanaa, mutta ruosteet oli nyt ravisteltu ja jännitys oli tipotiessään. Polun alku- ja keskiosa oli suht loivaa kovavauhtista loikottelua maustettuna bermeillä, loppuosa taas oli vielä kovempivauhtista kivikkoista tiepohjaa, jossa pystyi päästämään sen minkä kädet ja pää antoi myöten. Itse ajelin loppuosan Saksalaisen Tobyn perässä, normaalilla polulla ja bermeissä pysyin ihan hyvin perässä, mutta tiepohjalla tajusin karulla tavalla sen eron mikä on deehoo-pyörällä ja enduropyörällä. Ei mitään jakoa! Yritin laskea sen minkä pääsin, helpoissa kohdissa tarjosin myös reittä kaveriksi, mutta kivikoissa käsiin sattui niin perkeleesti, että jarruille oli mentävä. Toby kaahasi rennon näköisesti kivikot läpi ja eroa syntyi. Suomessa olen tottunut ajamaan normaalia jäykemmällä keulalla, mutta ekan pätkän jälkeen suhautin keulasta reippaasti painetta pois. Spottasimme polulla muutamia hyppyjä joita olisi tehnyt mieli hypätä seuraavalla ranilla, mutta harmiksemme siirryimme välittömästi toiselle polulle.
Päivän toinen polku tarjoili hieman enemmän tiukkoja bermejä ja yhden parimetrisen dropin, jota Saksalaiset pysähtyivät ihmettelemään. Itse jatkoin matkaani edellä menevää kuskia seuraten ja missasin koko dropin, Samuli sen sijaan rojautti dropin ekalla vedolla eikä ollut kuulemma ollenkaan paha. Myöhemmin ajoin itsekin kyseisen kohdan. Polun loppuosa oli sama kuin edellisellä pätkällä. Kivikko vaati veronsa, Saksalaiset aloittivat rengashommat ja paikkailivat sisureitaan. Me olimme kumpikin liikkellä litkuilla, eikä rengashommia tarvinut koko reissun aikana tehdä. Saksalaiset olivat kuitenkin epäileviä litkujen suhteen ja yrittivät todistella sisureitaan paremmiksi. Vähämpä tiesivät ;) Polun loppuosassa ei voinut välttyä vanteelle lyönneiltä, mutta ihmeen hyvin renkaat kuitenkin kestivät. Samulilla oli alla edessä butcher ja takana dh-highroller, itse ajoin edessä supergravity Magic Mary ja takana dh-ardent.
Kolmantena vetona ajoimme uudestaan saman polun, mutta emme pysähtyneetkään kivikon jälkeen vaan jatkoimme alas asti Calice Liguren kylään. Loppuosa myötäili aluksi tien reunoja suht loivia, mutta kivikkoisia polkuja ja lopuksi sitten jyrkempää hiekkapohjaista polkua höystettyinä tiukoilla switchbackeilla. Lopun jyrkkyys ja irtosorainen polunpohja meinasi aiheuttaa aluksi hieman ihmetystä suomipojalle, mutta hienosti siitäkin selvittiin.
Tauolla Calice Liguressa |
Ruokailemassa |
Ihan täyttä tietoa siitä mihin varsinainen Rollercoaster loppui ei ole, mutta polulla oli useita eri variaatioita lopussa, joista ensimmäisenä päivänä ajettiin mikä lie Madonna trail, joka on kuulemma pari vuotta sitten ollut myös Finalen EWS-kisassa. Tällä polulla lopussa oli aika mehevä rockgarden. Valitettavasti tästä ei ole kuvaa tai videota meidän reissulta, mutta Pihlajan Juuso on videoinut kyseisen paikan omalla reissullaan.
Ekana päivänä ajoimme myös yhden vähän lyhyemmän trailin, joka sisälsi pääasiassa tiukkoja switchbackeja kovapohjaisella polulla ja muistaakseni varioimme Rollercoasterin loppuosaa toisella traililla. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen ajopäivä oli onnistunut ja jätti mukavasti odottavaa fiilistä seuraaville päiville.
-V-
Kuulostais kyllä visiitin arvoiselta paikalta ja hienolta reissulta. Toivottavasti markkinamies ei tule ja todista geometrisella kaaviolla että näin ei ole.
VastaaPoista