Heavy hittereille kurimusta!

Kuten aiemmassa kirjoituksessa kerrottiin poimi Enrico meidät kyytiin majoituksen vierestä ja keula suunnattiin ulos Finalesta. Tässä vaiheessa kumpikaan ei oikein tiennyt mitä tuleman pitää ja jännitys oli sen mukainen. Taisinpa lyödä ilmoille ajatuksia siitä, että miksi joku asia mitä rakastaa voi stressata niin paljon, mutta sehän on oikeastaan aina sama, kun tekee jotain sen oman pienen laatikon ulkopuolella. Enrico antoi autossa pientä breeffausta yleisesti Finalesta ja siitä millä suunnalla itse polkuralli tapahtuu. Eli-Ca Ride shuttle ajattaa kaikkia ryhmiä kahdella vuorella joista toinen totteli nimeä Nato Base ja toinen Melogno. Varsinainen kohtaamispaikka on normaalisti noin 6 km päässä majoituksestamme Alter Ego nimisen pizzerian edustalla, mutta aamutuimaan 6 km survominen täysissä ajokamoissa ei houkutellut ja sen vuoksi neuvottelimmekin itsellemme noudon majoitukselta. Enrico poimi muita ihmisiä kyytiin Alter Egolta ja näin mekin otimme ensimmäisen pysähdyksen siellä. Paikka oli jokseenkin hämmentävä, piha-alue oli aika suuri ja laitamilla loisi jos jonkinlaista mtb-pummia. Jengiä kömpi ulos pimennettyjen autojen takapenkeiltä, jotka toimittivat tilapäismajoituksen virkaa. Samassa pihapiirissä toimi myös Ultimate Bike Shop, jonka tarjonta jäi kyllä selvittämättä.

Ensimmäisenä paikalle saapui Elican pomo Silvia ja opas Marco. Esittelyiden jälkeen siirryimme Suomalaiseen tyyliin auton takapenkille murjottamaan ja ihmettelemään maailman menoa, kunnes paikalle saapui loput ajajista. Porukka osoittautui Saksalaiseksi kaveriporukaksi ja ensivaikutelmana heillä vaikutti olevan iloinen ote elämään ja hymy herkässä. Hoideltiin kättelyt ja esittelyt pois alta, mutta liekö jännityksellä ollut vaikutusta, koska kumpikaan meistä ei kyennyt enää muistamaan herrojen nimiä jälkikäteen.Ensimmäiseksi suuntasimme Nato Baselle jonka Marco kertoi olevan vuorista se joka on enemmän flow-pitoinen, tämähän sopi meille kuin sialle otsatukka ja laski aavistuksen stressitasoa. Automatkalla vaihdettiin Saksalaisten kanssa latteuksia ja mittailtiin minkälaisia ajomiehiä kukin voisi olla. Suurin osa heistä oli liikkeellä deehoo-pyörillä, mutta joukkoon mahtui muutama enskapelikin

Ryhmä Saksalaisia höystettynä parilla finskillä Nato Basen hekoplatalla
Kuva: ElicaRide

Päätepysäkkinä oli vanha kopteriplatta, josta enskamiehinä polkaisimme pari sataa metriä ylämäkeä vanhaan Naton tukikohtaan Saksalaisten tyytyessä taluttelemaan pyöriään ylämäkeen. Saksalaisten keskenäinen hierarkia selvisi ajojärjestystä arpoessa ja kärkeen painui kikkarapää raitapaidan seuratessa perässä. Itseluottamusta uhkuen otimme paikkamme letkasta ja alettiin laittamaan reittä syönnille. Polku koostui kolmesta osasta jotka kaikki päättyivät tiehen, no jokainenhan tietää miltä tuntuu lähteä jännittyneenä ajamaan uutta polkua vauhdikkaassa alamäessä, kädethän siinä menee hapoille ja voi herranjestas, että menikin. Saksalaisia nauratti, kun ravistelimme käsiä mumistessamme vittusaatanaa, mutta ruosteet oli nyt ravisteltu ja jännitys oli tipotiessään. Polun alku- ja keskiosa oli suht loivaa kovavauhtista loikottelua maustettuna bermeillä, loppuosa taas oli vielä kovempivauhtista kivikkoista tiepohjaa, jossa pystyi päästämään sen minkä kädet ja pää antoi myöten. Itse ajelin loppuosan Saksalaisen Tobyn perässä, normaalilla polulla ja bermeissä pysyin ihan hyvin perässä, mutta tiepohjalla tajusin karulla tavalla sen eron mikä on deehoo-pyörällä ja enduropyörällä. Ei mitään jakoa! Yritin laskea sen minkä pääsin, helpoissa kohdissa tarjosin myös reittä kaveriksi, mutta kivikoissa käsiin sattui niin perkeleesti, että jarruille oli mentävä. Toby kaahasi rennon näköisesti kivikot läpi ja eroa syntyi. Suomessa olen tottunut ajamaan normaalia jäykemmällä keulalla, mutta ekan pätkän jälkeen suhautin keulasta reippaasti painetta pois. Spottasimme polulla muutamia hyppyjä joita olisi tehnyt mieli hypätä seuraavalla ranilla, mutta harmiksemme siirryimme välittömästi toiselle polulle. 

Päivän toinen polku tarjoili hieman enemmän tiukkoja bermejä ja yhden parimetrisen dropin, jota Saksalaiset pysähtyivät ihmettelemään. Itse jatkoin matkaani edellä menevää kuskia seuraten ja missasin koko dropin, Samuli sen sijaan rojautti dropin ekalla vedolla eikä ollut kuulemma ollenkaan paha. Myöhemmin ajoin itsekin kyseisen kohdan. Polun loppuosa oli sama kuin edellisellä pätkällä. Kivikko vaati veronsa, Saksalaiset aloittivat rengashommat ja paikkailivat sisureitaan. Me olimme kumpikin liikkellä litkuilla, eikä rengashommia tarvinut koko reissun aikana tehdä. Saksalaiset olivat kuitenkin epäileviä litkujen suhteen ja yrittivät todistella sisureitaan paremmiksi. Vähämpä tiesivät ;) Polun loppuosassa ei voinut välttyä vanteelle lyönneiltä, mutta ihmeen hyvin renkaat kuitenkin kestivät. Samulilla oli alla edessä butcher ja takana dh-highroller, itse ajoin edessä supergravity Magic Mary ja takana dh-ardent.

Kolmantena vetona ajoimme uudestaan saman polun, mutta emme pysähtyneetkään kivikon jälkeen vaan jatkoimme alas asti Calice Liguren kylään. Loppuosa myötäili aluksi tien reunoja suht loivia, mutta kivikkoisia polkuja ja lopuksi sitten jyrkempää hiekkapohjaista polkua höystettyinä tiukoilla switchbackeilla. Lopun jyrkkyys ja irtosorainen polunpohja meinasi aiheuttaa aluksi hieman ihmetystä suomipojalle, mutta hienosti siitäkin selvittiin.

Tauolla Calice Liguressa

Renkaanvaihdoissa tuhriintui sen verran aikaa, että seuraavaksi olikin lounaan aika. Lounaspaikka sijaitsi Nato Basen ja Melognon puolessa välissä. Paikkaan marssittiin sen kummemin kamoja putsaamatta ja pöydässä odotti leivät, kokikset ja punaviinit. Hetken kuluttua tarjoiltiin pasta ja toisena ruoka-annoksena oli perunat ja kana. Lounas sisälsi myös jälkiruuaksi kakkua ja vapaavalintaisen kahvin, hinta koko komeudelle oli 10 euroa ja tarjoili kyllä todenteolla vastinetta rahoille.

Ruokailemassa

Lounaan jälkeen lähdimme suuntamaan kohti Melognoa ja taas tässä vaiheessa takaraivoon hiipi tuttu jännitys. Mieleen hiipi Marcon aamuiset jutut Nato Basen flowbaanoista ja Melognon teknisistä poluista. Nato Basen polut olivat omaan makuun myös aika teknisiä varsinkin, kun vauhtia laittoi lähelle riskirajoja. Melognon huipulla on kahvila, jonka parkkipaikalla nosteltiin pyörät pois kyydistä ja lähdimme tahkoamaan siirtymää varsinaisen polun alkuun joka totteli nimeä Rollercoaster. Siirtymällä oli myös yksi jyrkkä kivikkoinen nousu, mutta tästä noususta lisää tuonnempana. Itse traili alkoi todella smoothilla loivalla laskuosuudella joka tarjoili siellä täällä mahdollisuuksia irroitella renkaita maanpinnasta, alun jälkeen alusta muuttui ronskimmaksi kivi/irtohiekka sekamelskaksi ja takapyörä pyrkikin irtoilemaan alustasta varsinkin yhdessä jyrkemmässä laskussa. Jyrkän laskun jälkeen siirryttiin metsän puolelle jossa mutkitteli kovapohjainen polku lukuisine bermeineen ja up&down paikkoineen. Aluksi nämä up&downit meinasivat päästä yllättämään, kun mieli teki ponnistaa ilmaan, mutta pari kertaa kun hyppäsi pohjalle ja meinasi lähteä tangon yli eturenkaan törmätessä ylämäkeen rauhoittui meno hieman. Löytyipä tältä polulta myös pieni hyppylinjakin, jota yritimme valloittaa. Ei vaan tahtonut reidestä löytyä riittävästi paukkua, mutta jotenkuten saimme nekin kunnialla hypättyä.

Ihan täyttä tietoa siitä mihin varsinainen Rollercoaster loppui ei ole, mutta polulla oli useita eri variaatioita lopussa, joista ensimmäisenä päivänä ajettiin mikä lie Madonna trail, joka on kuulemma pari vuotta sitten ollut myös Finalen EWS-kisassa. Tällä polulla lopussa oli aika mehevä rockgarden. Valitettavasti tästä ei ole kuvaa tai videota meidän reissulta, mutta Pihlajan Juuso on videoinut kyseisen paikan omalla reissullaan.

Ekana päivänä ajoimme myös yhden vähän lyhyemmän trailin, joka sisälsi pääasiassa tiukkoja switchbackeja kovapohjaisella polulla ja muistaakseni varioimme Rollercoasterin loppuosaa toisella traililla. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen ajopäivä oli onnistunut ja jätti mukavasti odottavaa fiilistä seuraaville päiville.
-V-