Kansainvälinen läskipyöräpäivä

Jep. Nyt sekin on koettu. Jatkoa luvassa.

 

International Fatbike Day from Samuli Hellberg on Vimeo.

Push it to the limit

Käytiin jätkien kanssa loppukesästä ja nyt ensilumien tultua vähän kuvailemassa. Teemaksi keksittiin joskus Scarfacen henkeen tuo push it to the limit ja yritettiinkin pushaa, sen mitä vanhat enää uskaltaa.

Push it to the limit - Itä-Helsinki MTB from Samuli Hellberg on Vimeo.

Syyskikkailua

Syksy on ollu tähän asti aika kuiva, mutta pari päivää on ollut sateista. Dirtille ei pääse ajamaan, joten päätin lähteä vapaapäivänä kikkailemaan jotain muuta. Kivikon hiekkapolut imevät kosteuden hyvin, eikä lätäköitä ole syntynyt. Ameriikan traililla on patteja ja hyppyjä, joissa uskalsin yrittää jotain pientä temppuilua, mitä isommissa hypyissä ei pää anna myöden. Manualeja ja nose pivottejakin harjoittelin, mutta niissä on vielä aika paljon tekemistä.

Eipä sitä ole varmaan koskaan aiemmit tullut lähdettyä samalla tavalla vain harjoittelemaan pyöränkäsittelytaitoja, kun yleensä aina on joko lenkillä tai sitten lapiomassa kumpuja ja hyppimässä pääasissa suoria hyppyjä. Linkutkin kun on edelleen lähinnä tangon kääntämistä. Tästä tulikin tosi hyvä fiilis, kun sai jostain uudesta kiinni. Jos jaksaa vain harjoitella, niin joku päivä varmaan jotain oppiikin.

Goofin' around from Samuli Hellberg on Vimeo.

SLADIn kauden päättärit Kokonniemessä

Viikonloppuna Kokonniemen Bikeparkissa pesilä seura, Sladi, järjesti kauden päättäjäiskemut. Lauantaina kellotettiin muutamaa alamäkipätkää ja kisattiin huck to flatissa, eli pituushypyssä. Grilli oli kuumana ja Sladi tarjoili burgereita ja virvokkeita. Sunnuntaina oli dual slalom -kisa, joka osottautuikin todella hauskaksi ohjelmanumeroksi. Rata oli ilmestynyt yön aikana rinteeseen, eikä rataan ei ollu turhaan kaivettu mitään penkkamutkia tai muita hienouksia, vaan siimaleikkurilla heinä lyhyeksi ja merkkikepit pystyyn. Hyvä näin! Totta kai hissit pyörivät molempina päivinä ja päästiin nauttimaan näin syksylläkin vielä vapaasta raidailusta.

Tarkoituksenani oli käydä rinteessä napsimassa vähän kuvia, mutta enhän minä sinne asti jaksanut kömpiä, kun oli muutakin hauskaa tekemistä. Pienen videon sain sentään kasattua.

Täytyypä vielä sen verran sanoa, että tämän hetken kankipätkä numero yksi (Laajavuoren kisan jälkeen se oli Laajiksen Alfa) on Kokonniemen dh-kisarata, jota pääsin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ajamaan kuivana ja riemunkiljahdukset olivat aika kovat joka kerta kun loppuhypyt sai napsumaan kohdillen.

Koksu from Samuli Hellberg on Vimeo.

Valoa pimenevään iltaan

Syksy tulee ja päivä lyhenee. Poikien pitää kuitenkin päästä harrastelemaan. Jos aurinko ei tule meidän luokse, niin tehdään se sitten itse...

Santa Cruz Enduro Series 2016 SM5 - Laajavuoren finaali

Viime viikonloppuna ajettiin enduro-cupin viimeinen osakilpailu Laajavuoressa. Edelliset cupin kisat Laajavuoressa saivat internetin keskusteluissa osakseen jonkin verran kritiikkiä ja viime vuonna siellä ei sarjan kisaa ajettukaan. Paikalliset tekijät tosin järjestivät Laajiksessa 2015 pikkukisan, joka osoitti, että Jyväskylässä on kuitenkin todella paljon hauskaa ajettavaa!

Lähdimme tämän kauden päätöskisaan Villen kanssa kahdestaan retkeilymeiningillä. Majotuimme teltassa ja ruokailuhommatkin hoidettiin retkikeittimillä. Pientä kisakylän henkeä oli ilmoilla, kun muutama matkailuautollinen muutakin ajoporukkaa yöpyi Laajiksen parkkipaikalla. Meillä molemmilla oli hieman levoton ensimmäinen yö ja treenipäivänä oli melko laiska olo. Muutama raskaampi juurakkopätkä tuli ajettua vain kerran ja itse siirryin loppupäivästä lähinnä herkuttelemaan EK8/11:lle, joka oli vauhdikas ja hyppyjä sisältävä reitti.

Kisapäivää edeltävä yö tuli nukuttua hieman paremmin, mutta aamulla olo oli silti melko väsynyt. Ensimmäinen EK oli kuitenkin yksi suosikeistani ja siitä olikin sitten mukava heräillä kisahommiin. Olin muutenkin päättänyt lähteä rennoin mielin ajelemaan, enkä edes jaksanut ruuvata pyörään lukkopolkimia erikseen kisaa varten. Pari kertaa tiputin ketjut halvan yläohjurin avusta huolimatta ja muutaman kerran seisahduin laskemaan perässä lähteneen ohi. Muuten kisa oli ehjä ja nautin jopa niistä raskaammista, polkemistakin vaativista pätkistä. Toki polkemisen jätin kuitenkin aivan minimiin ja säästin reisiä iskunvaimennushommiin.

Jäykkiskuskeja oli taas edellisen kisan laman jälkeen enemmän liikenteessä ja olin sarjassani kuudes. Salomaa ajeli tuttuun tapaan aivan omilla minuuttilukemillaan, mutta sen jälkeen kisa oli aika tasainen. Kolmossijasta jäin itse minuutin verran. Sarjan kokonaispisteissä onnistuin kuitenkin pokkaamaan kakkossijan!

Villellä oli myös ongelmia ketjun kanssa ja muutenkin kisa meni samalla hengellä kuin itselläni. Hauskaa oli, ajaminen tuntui hyvältä, mutta ajanottolaitetta palauttaessa tuli taas se hetkellinen vitutus. Vaikka kuinka koittaa itselleen selittää, ettei tulos ole se merkittävin asia (varsinkaan kun en itse jaksa panostaa harrastuksissani määrätietoiseen kisaa varten treenaamiseen), niin silti odotettua heikompi tulos aina sapettaa. Mutta kun kisan jälkeen on nukuttu yön yli, koko touhusta on taas tosi hyvä maku. Himos vie eeppisyydessään kokemuksena voiton, mutta majoituksineen kaikkineen Laajis taisi olla omalta osaltani 2016 sarjan hauskin kisa.

Yksityiskohtaisemman kisaraportin sijaan keskitytään tällä kertaa kuvareportaasiin

Perjantain iltatee

Aamukahvi

Mikko ja Ville valmistautumassa treenipäivään

Barista Väätäinen

Ville hoitaa Lundbergin teltalla haaksirikkoiset takaisin ajohommiin...

...Super-Maken valvoessa työn laatua

Mikan ja Kristianin treenipäivä on pulkassa

Mr. Enduro, Sauli Hjerppe, briiffaa englanniksi ulkomaan vieraita ajajakokouksen jälkeen

Anttoni se ei jaksa ikinä valittaa mistään. Ei edes kisa-aamuna

Ylivoimaa! Kuningas-Salomaa lähdössä viimeistelemään Hardtail-luokan voittoa. Viidestä kisasta viisi voittoa, eikä yhdessäkään kisassa kakkonen päässyt edes samalle minuuttilukemalle!

Hessu saa Miikkalta tsemppiläpsyn pepulle

Emil kävi treenipäivän aamuna Hyvinkäällä ajamassa voiton XCO-kisassa ja nappasi samalla voiton M14-sarjan kokonaiskilpailussa. Vielä riittää hymyä enskakisan startissa.

Ja pitäähän sitä keula olla ajomiehen mukaan!

Miikka on suvereeni tekijä mikrofonin varressa. Saa tuimemmankin ukkelin nauramaan.

Endurokisojen videovastaava Jami ja kisan murjoma Ville

Mukava uutinen meille kuolevaisille, Deathgrip-Kymäläinenkin väitti väsyneensä kisasta 

Ville pokkaamassa nuorten sarjan kokonaiskilpailun pokaalia. Nuorekkaasta ulkonäöstään huolimatta pokaali ei kuulu Villelle, vaan Oskulle, joka oli edustamassa Suomea Val di Solessa Italiassa alamäkiajon MM-kisoissa

Lapin taikaa - LEVI SM3

Kauden kolmanteen koitokseen lähdettiin vajaalla miehityksellä, Samulin painaessa nahkaa ruvelle kisahommien sijaan. Aloitin itse reissun jo viikkoa aiemmin suuntaamalla ensin pieneen leiritykseen Kuusamoon. Leville saavuin torstaina ja kävin noutamassa numerolaput kisatoimistosta. Tällä kertaa lähtönumerona 71. Kisatoimistossa paikalla oli myös Tapio esittelemässä uusinta innovaatiotaan Huck Norrisia. Kovasta kuumottelusta huolimatta jätin vielä uutuudeen odottamaan myöhempiä aikoja. Yleensä, kun jotain uutta ilmestyy olen suuna päänä sen heti hankkimassa, mutta tällä kertaa jätin kuitenkin hankinnan odottamaan myöhempiä aikoja.

Siellä ne on taas pitkin lattioita!

Kisaa edeltävänä iltana tein vielä hieman huoltotoimenpiteitä ja laitoin taakse uuden renkaan. Mikä hitto siinä muuten on, että maailman yksinkertaisimmassa työssä joku asia menee aina päin v..ttua? Joko rengas on väärinpäin vanteella, ei nouse vanteelle tai sitten litkut on pitkin lattiota. Tällä kertaa viimeinen vaihtoehto koitui kohtaloksi.
Epäonni renkaiden kanssa jatkui myös harjoituspäivän aamuna. Treffattiin Oskun kanssa aamulla 10.00 Levin Zero Pointilla josta nousimme hissillä ylös tarkoituksena ajaa EK 1. Päästiin yläasemalla, jossa edellisenä iltana asentamani takarengas pamahti pois vanteelta. Siinä sitten hätäpäissään heitin sisuria sisälle ja CO2 patruunasta ilmaa sisään, seuraavaksi hajosi sitten sisuri. No ei muuta kuin hissillä alas nostamaan rengasta takaisin vanteelle. Yllättävän kevyesti rengas sitten "nousi ja napsahti" vanteelle ja lähdin uudelle yrittämälle. Tällä kertaa pääsin 100 metriä ja taas kajahti! Sama rengas jälleen pois vanteelta! MITÄ????? No siinä sitten pähkäillessä tulin siihen tulokseen, että renkaan reunanauhan täytyy olla viallinen ja laitoin uutta kumia alle.

Ei pysy ei!

No nyt pysyi ja päästiin ajamaan Ek1. Tämän jälkeen ajoimme siirtymän bike parkin puolelle, josta hissillä ylös ja kohti Ek 4:sta. Rata oli vielä lähes neitseellisessä kunnossa ja leveästi merkattu, vähän väliä rengas löi vanteelle ja ihmettelin myös mutkissa miksi perä muljuaa alta. Pysäytin radan varteen ja rengashan se siellä tyhjänä möllötti. Uutta patruunaa repusta, ilmaa sisään ja taas mentiin. Pääsin melkein Ek:n loppuun kun taas oli rengas tyhjänä, aloin siinä sitten asiaa tutkimaan tarkemmin ja huomasin, että aamulla kun olin käyttänyt tubeless-venttiiliä irti niin se ei ollutkaan enää tiivistynyt kunnolla vannetta vasten ja sieltä se ilma sitten pääsi karkuteille. Tässä vaiheessa vitutti jo aika makeasti ja kaivoin taas repusta sisuria tilalle. Tietenkin kaikki Co2 patruunat oli tässä vaiheessa jo loppu eikä pumpusta tietoakaan. Onneksi paikalle kurvasi tuntematon sankarihahmo pumppu repussaan ja saatiin ilmat renkaaseen. Kiitos lainasta! Kello oli tässä vaiheeessa muistaakseni 12.30 ja olimme käyttäneen kahden radan harjoitteluun kaksi ja puoli tuntia. Nyt kiiresti hissille ja seuraavalle pätkälle! No sitten tulikin ukkonen ja hissi meni kiinni, eikä tietoa katkoksen kestosta ollut.

Hissijonoa ennen ukkosta.

Lähdettiin sitten tässä vaiheessa syömään. Siinä ruokaillessa jo mietiskelin, että jos harjoitukset oli tässä niin saa kyllä kisakin jäädä ajamatta. Päätin kuitenkin soittaa Suomen Mr.Endurolle (Sauli) ja kuulostella hieman loppupäivän suunnitelmia, josko hissin aukioloaikaa saisi pidennettyä. Ei saanut, mutta shuttlata sai! Sotapäälliköt olivat kokoontuneet ja päättäneet, että ylös saa nousta haluamallaan keinolla. No sehän tarkoitti sitten loppua Jarin ralliradion kuuntelulle ja värvättiinkin Oskun kanssa Jari meille kuskiksi. Shutlaamalla saatiin sitten harjoiteltua kaikki loput radat ja osa kahteen kertaan. Päivä oli pelastettu.
Ajajakokous oli määrätty pidettäväksi vielä samana iltana, enkä sitten jaksanut lähteä ajamaan välissä Kittilään vaan suuntasin Tarmon mökille, jossa Aki, Hösö, Jockum ja Tapio pitivät majaansa. Hösö oli keittänyt koko yön bolognese-kastiketta jonka jaolle itsekin pääsin. Kiitos! Siinä kokousta odotellessa sain myös tubeless-venttiilin tiivistettyä ja palasin siltäkin osin tälle vuosikymmenelle.

Ajurit kokoustaa!

Kisapäivän aamuna saavuin paikan päälle jo hieman jälkeen 9 kauhean tavaramäärän kanssa ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Tämän verran tavaraa pakkasin kisapäivälle mukaan.

Kisa starttasi klo.10 ja itse pääsin reitille n.10.30. Ensimmäiselle ek:lle noustiin reisi-shuttlella ja siinä saikin mukavasti lämmöt päälle. Itse pätkä oli sama mikä edellisenä vuotena ja sisälsi mukavaa peruspolkua kivasti alaspäin viettäen. Olen huomannut, että ensimmäinen ja viimeinen pätkä on itselleni aina ajallisesti kaikkein huonoimpia, liekö ajan ne liian varman päälle. Niin myös tällä kertaa! Ek2 oli sitten sekoitus bike parkin sinistä ja mustaa rataa. Meni ihan reisille alusta saakka! Tunturissa oli aamusta sankka sumu ja näkyvyys huipulla oli muutaman metrin luokkaa, missasin alussa kaikki mutkat ja sitten jyrkällä sade oli syönyt vesiuria keskelle reittiä. Seliseliseli... Takaa tuleva karjaisikin tietä jyrkän osuuden jälkeen ja päästinkin sitten hänet masentuneena ohitse, loppupätkän pysyin kylläkin hyvin perässä, mutta reisillehän se meni tämäkin pätkä. Ek3 oli sitten sekoitus laskettelurinnettä, neitseellistä mustikkametsää ja bike parkin sinistä reittiä. Mokailin laskettelurinteen off cambereissa, mutta muilta osin ajo sujui jo normaaliin malliin. Ek 4 joka suuntautui etelärinteen puolelle oli sitten seuraavaksi vuorossa ja taas mokailtiin. Olin unohtanu miten se radan alku menikään ja meinasin jo lähteä 90 astetta väärään suuntaan, mutta viimeisellä hetkellä huomasin korjata kurssia oikeaan suuntaan. Muuten ihan ok ajo, mutta alkuosa jäi harmittamaan. Ek5 koostui samasta alusta kuin Ek2 ja haarautui sitten bike parkin uudelle reitille, jonka jälkeen jäljellä oli vielä hieman mustikkamättäiden seassa seikkailua. Tällä pätkällä en muista sen suuremmin mokailleeni, mutta ei sitä tarkoita ettenkö niin olisi tehnyt. Tämän jälkeen ensimmäisestä kierroksesta oli jäljellä vielä Ek6 ja siellä sitten taas mokailtiinkin oikein kunnolla. Ensin ajoin harhaan ja kävin tutustumassa miltä half pipe näyttää kesäkuosissaan ja sieltä noustuani ajoin rinteen off camberit varovaisesti lopettaen kuitenkin ajamisen viimeiselle porttiparille ja laskettelin sieltä satulassa istuen zero pointille yleisön osoittaessa suosiotaan. No ei ne oikeesti mitään suosiota osoittaneet vaan pikemminkin huusivat "aja loppuun asti v..un urpo! Maali ei siis ollutkaan siellä viimeisellä porttiparilla vaan pari sataa metriä alempana samassa paikassa mistä aamulla lähdettiinkin reitille. Siinä huoltotauolla seuraillessani huomasin, että muutama muukin sortui samaan virheeseen. Olihan siitä maalista mainittu järjestäjien toimesta aamulla, mutta sepä meni itseltäni totaalisesti ohi.

Kuva Joel Rossi

Toisella kierroksella ajettiin sitten samat pätkä uudestaan enkä niitä ala sen kummemmin tässä enää selostamaan. Mitään suurempia mokia ei enää sattunut, mutta ajokin oli sellaista tasaisen masentunutta. Lopputulokseksi sain lähtönumeroa vastaavan 71, enkä ole lainkaan tyytyväinen omaan suoritukseeni. No ei reissusta jäänyt pelkästään huonoja muistoja vaan Osku se ajoi Lundbergia maailmankartalle ja siinä sivussa oman sarjansa voittoon. Oskun aika oikeutti yleisessäkin sijalla 8!!!! Todella kova suoritus!

Oka pokkas koko potin!

#pojatsiinä

Kisareitistä jäi itselle hieman ristiriitainen fiilis. Tykkäsin kovasti ykkösestä ja nelosesta, mutta se mistä en tykännyt oli 2/5 ek:n alku joka ajettiin kisassa neljään kertaan! Jos se olisi ajettu kahteen kertaan niin tuskin se olisi omissa fiiliksissä noussut mitenkään merkittäväksi, mutta neljättä kertaa, kun tuuttasi siihen bermi-iloitteluun alkoi jo vähän tympiä. Kokonaisuutena kuitenkin hyvin järjestetyt kisat, seuraavaksi sitten vuorossa Tahko!

-V-

Himokkaita mutaleikkejä Himoksella

Santa Cruz Enduro Seriesin toinen osakilpailu käytiin Himoksella märissä olosuhteissa. Lähdettiin Samulin kanssa paikan päälle jo perjantaina haistelemaan tunnelmia. Perjantaina keli oli vielä oikein nätti ja aurinkokin möllötti taivaalla. Olimme varanneet Himokselta mökin johon oli sitten valikoitu etunimen perusteella nippu Janneja, 1kpl Tapioita ja 1kpl Jusseja. 2/3 osaa Janneista saapui vielä perjantaina paikalle, mutta muu porukka tulisi paikalle vasta lauantaina.

Samulin pyörästä loppui vaihteet kesken nousun.

Rankkasade yllätti kesken harjoitusten.

Lauantaina herättiin sitten pieneen tihkusateeseen ja aamupalat syötyämme lähdettiin harjoittelemaan heti kun kisajärjestäjiltä siihen lupa heltisi. Potkittiin naapurimökistä Osku hereille ja lähdettiin kolmisteen tutustamaan reittiin. Ehdittiin ajaa ykkönen suht kuivassa kelissä, mutta kakkoselle tunkattaessa taivas repesi ja hetken ajan satoikin sitten kaatamalla. 1/3 osa Janneista liittyi myös tässä vaiheessa seurueeseen. Harjoituspäivänä oli hyvin nopeasti selvää, että reitit tulisi muuttumaan sunnuntaiksi todella paljon. Ajoimme kaikki pätkät kertaalleen läpi ja vielä päivän päätteeksi nelonen toiseen kertaan. Ilta menikin sitten normaaleissa merkeissä rapaa housuista putsaten, tällä kertaa rapaa oli kuitenkin myös housujen ulkopuolella. Tapio vastasi illan viihdykkeistä raottamalla hieman Huck Norrisin saloja. Illan päätteksi Tapio sekoitti vielä allekirjoittaneen pään näyttämällä videolta muutamia vaihtoehtoisia linjoja.

Mr.Napsautin valmiina napsauttamaan

Saunassa tunteita ja tuoksuja

Kisapäivän aamuun herättiin sitten sateisissa merkeissä ja mökissä oli aistittavissa hieman masentava tunnelma. Omalta osaltani kisaan starttaaminen oli aikamoisen motivoinnin takana ja oikeastaan päätös startata syntyi vasta ihan hetki ennen omaa starttivuoroa juteltuani Markun kanssa. Markku ehdotti, että jos ei kisaaminen huvita nii mene ajamaan edes puolet, tällä ajatuksella sitten lähdin liikkeelle.

Niin kuin niin monta kertaa aiemminkin, kyseenalaistin ensimmäisellä siirtymällä koko homman mielekkyyden ja opinkin itsestäni jotain tuon ensimmäisen siirtymän aikana. Mä ilmeisesti tykkään kurjistella ja saan sitä kautta rakennettua itselle fiiliksen kisaamiseen.

Ensimmäinen EK meni omalta osaltani täysin reisille. Mielessä oli edellisen illan videolta katsotut ajolinjat ja ek:n alku menikin sitten maastoa tarkkaillessa, että mistä sitä nyt sitten pitikään ajaa. Muutenkin ajo oli todella varovaista eikä oikein missään vaiheessa pätkää tullut poljettua tosissaan. Maalissa tiesin ajaneeni reilusti alle oman tason ja jälkikäteen tuloslistaa tarkastaessa analyysi osui oikeaan. Peli oli kuitenkin avattu. Toinen ek oli sitten vanhaa dh-radan pohjaa ja alkuosaltaan ihan mukavan ajettavassa kunnossa, tosin reitin mennessä rinteen poikki sai olla tarkkana, ettei kuski pyörineen valunut pitkälle alarinteeseen. Radan loppuvaiheessa tuli ensin jyrkkä osuu, jota jo harjoituspäivänä pysähdyimme hieromaan. Jostain syystä treenipäivänä en jyrkkää osuutta päässyt ilman jalkakosketuksia, mutta nyt kisalaskuilla se meni molemmilla kerroilla nappiin. Radan loppuosassa oli vielä vesistöosuus. Sade oli täyttänyt kaikki kuopat ja hyvin harva onnistui tämän osuuden pääsemään pyörää ajamalla. Ensimmäisellä kerralla jouduin itsekin hyppäämään ratsun selästä ja juoksemaan osuuden cyclocross-tyyliin, mutta toisella kierroksella pääsin koko tekoaltaan ylitse ajamalla.

Nyt, kun tätä yritän muistella useamman viikon kirjoitustauon jälkeen ei mieleen tahdo enää muistua yksityiskohtia eri radoilta, mutta nyt kun kisasta on jo sen verran reilusti aikaa niin aika on kullannut muistot ja pidänkin Himoksen kisaa tähän mennessä hauskimpana kisana tällä kaudella.

Ps. Viikko Himoksen jälkeen, kun hain pyörän varastosta oli keskiölaakeri ruostunut jumiin :)

Käykää tsekkaamassa kisavideo ja kisavideon raaka-editti.

Oskulle toinen sija.

Janne toteutti kauden tavoitteensa nousemalla podiumille.

-V-

Santa Cruz Enduro Series 2016 SM1 Messilä - Reijomestarin erikoinen

Mtb-enduron SM-sarja pyöräytettiin käyntiin viime viikonloppuna Messilässä. Osallistujia oli yhteensä yli 250, aurinko paistoi ja kisa oli kokonaan hissitön. Erikoiskokeita oli yhteensä 7 eriä, mikä asetti jo treenipäivälle omat haasteensa. Kisassa sitten ajettiin yhteensä 11 pätkää. Siirtymineen kisareitti oli n. 30 km ja nousumetrejä tuli tuhatkunta.

Menin Messilään jo perjantai-iltana ja Janne oli laittanut saunan lämpimäksi. Kisavalmistautuminen alkoi kuitenkin heti paikalle saavuttua, kun takarengas oli päässyt tyhjenemään. Vanteena Spankin Subrosa, joka ei ole varmaan kuullutkaan tubelessista, mutta sellaista olen kyllä litkujen kanssa aiemminkin käyttänyt onnistuneesti. Ei muuta kuin ilmaa sisään, kovaa ravistelua ja kävin pitkin iltaa ajelemassa pientä ympyrää pihalla.

Lauantaiaamuna rengas oli kova, tapasimme Trekki-pojat kisakeskuksella ja lähdimme kisareitille. Ajoimme alkuun pari pätkää isommalla porukalla, mutta jäimme niiden jälkeen hinkkaamaan ratoja rauhassa Jannen kanssa kahdestaan. Ykkönen oli aiemmilta vuosilta tuttu pätkä. Reitti alkaa lyhyellä poljettavalla sileällä pätkällä, sitten avointa rinnepätkää muutaman mutkan verran ja siitä metsään. Metsäosuus nousee rinteestä hieman ylämäkeen, missä vauhti hidastuu ja noin sadan metrin verran joutuu reijottamaan vauhtia, kunnes jokseenkin kivikkoinen ja juurakkoinen alamäki jatkuu lopun rinnemutkiin asti.

Ykkösen jälkeen oli pitkähkö siirtymä Tiirismaalle. Tiirismaan pätkät olivat myös tuttuja edellisiltä vuosilta. EK2 on ollut Messilän kisan suosikkipätkiäni. Sopivasti poljettavaa, offcamber-mutkittelua ja flow'ta. Muutama kivi matkalle mahtuu, mutta pääasiassa rata on melko sileää. Lopussa on kymmenen metrin mutalillukko ennen maalia, mutta se ei pätkää pilaa. EK2:n maalista tulee aika pitkä siirtymä risteykseen, mistä pääsee takaisin kakkoselle tai sitten EK3:lle ja 4:lle. Muutaman linjavalinnan takia otimme toisen vedon kakkoselle ja uhrauduimme ajamaan siirtymän uudestaan.

EK3 oli melko suoraviivainen alamäkipätkä. Juurakkoa ja kivikkoa on ripoteltu koko matkalle tasaisesti. Hieroimme alkuosuudella yhtä mutkaa vähän, mutta päähuomio kiinnittyi lopun offcamber-kivikkoon, joka jo viime vuonna aiheutti melkoista päänvaivaa. Tänä vuonna oli sentään kuivaa, mutta ei sitä kivikkoa ja sen jälkeistä tiukkaa mutkaa saanut silti puhtaasti saatikka vauhdilla ajettua.

Nelonen lähti samasta paikkaa kuin kolmonen, mutta oli luonteeltaan melkoisen erilainen. Reijomestarin erikoinen numero yksi. Kisavauhdilla pätkä kesti yli kolme minuuttia. Selkeästi suurin osa oli tasaista ja jäykkäperällä jatkuvasti pompottavaa poljettavaa. Polku on ollut osin ilmeisesti aika vähällä käytöllä, eikä turpeen seasta nähnyt kaikkia epätasaisuuksia. Siinä sitä sitten yrittää poljeskella, kun vauhti tökkii yllättäin vähän väliä. Toki matkalla on myös muutama lyhyt ja mukava alamäki, mutta maalissa kyllä huomaa polkeneensa. Logistisesti EK oli fiksu, koska viime vuodesta poiketen Tiirismaalta ei tarvinut polkea pelkkää siirtymää takaisin Messilän reiteille.

Lounas terassilla. Kesä.

EK5 oli sitten toista maata. Alusta loppuun vauhdikasta alamäkeä. Ensimmäisten mutkien jälkeen maan seasta pilkottaa pieni kallionypy, mistä vauhdin kanssa tulee dropattua jonkin verran. Rata on pääasiassa nopeaa ja kovaa pohjaa, mutta oli siellä kaksi melko tiukkaakin mutkaa, joissa oli pehmeää rantahiekkaa. Joku ohikulkija kertoi katselleensa toista näistä mutkasta hetken ja laski kymmenen kaatunutta. Itse sentään osasin jarruttaa, enkä tötöillyt näissä mutkissa treenien tai kisan aikana kertaakaan. Toisella treenivedolla takarengas sihautti ilmaan pihalle kallionypyn dropissa, mikä aiheutti pientä huolta rengas-vanne -kombon toimintaa kohtaan. Takarenkaanahan minulla oli Ardent 2.25" L.U.S.T., joka on ilmatilaltaan ehkä vähän pieni, mutta rungoltaan tukeva ja hyvin rullaava. Uusia renkaita en kehtaa ostaa, kun vanhatkaan eivät meinaa mahtua hyllyyn ja tuo tuntui rullaavuuden ja kestävyyden suhteen parhaalta vaihtoehdolta Messilän kisaan.

EK6:lle poljettiin taas siirtymää päinvastaiseen suuntaan kuin Tiirismaalle. Siirtymän jälkeen odottaisi saavansa palkinnon ja niinhän me saimmekin. Pätkä alkoi melko tasaisella poljettavalla pehmeässä turpeessa ja pompottavassa kivikkojuurakossa. Sitten sitä samaa jatkui ja kun metsästä päästi pois hakkuuaukealle ja alkoi hetkeksi saamaan vähän vauhtia, vastaan tuli tasainen kivikko, mitä piti leipuroida suurin piirtein kävelyvauhtia. Sen jälkeen taisi olla kaksi mutkaa polulla ja loppu alamäki oli pääosin hiekkatietä. Välissä oli niittyaukea viettävässä mäessä, jossa sai antaa reijoa makunsa ja kivunsietonsa mukaanan. Kikkelipätkä, kuulin jonkun sanovan. Kutosen jälkeen kävin vaihtamassa satulatolpan jäykkään, kun juuri ennen kisaa vaihdetut muovipalat Tmarsin tolpan sisällä olivat murtuneet ja tolppa heilui ja kiertyili liikaa.

Onnellinen enskapoika - Kuva: Janne Soivio

Viimeinen treenipätkä, EK11, antoi taas toivoa. Alhaalta katsottuna pätkä alkoi hissilinjan vasemmalla olevalta nypylältä. Alamäkirynkytystä alusta loppuun. Pätkällä huomio kiinnittyi lähinnä lopun laituriin, jonka olimme käyneet silmäilemässä ennen lounastaukoa. Tuloksen kannalta melko merkityksetön, mutta koko kisan ainoa kunnolla hypättävä kohta, joten pitihän se ottaa haltuun. Laiturin voi rullata alas, mutta hyvällä vauhdilla siitä pystyy tuplaamaan alastuloon asti. Tietenkin toiveissa oli, että tässä olisi kisan aikana kuvaaja paikalla. Ajoimme EK:n, lopun hiekkatietä lukuunottamatta, kahdesti. Treenipäivä oli paketissa ja sitten tuvalle saunomaan ja fiilistelemään Suomen peliä.

Innoissaan kisaamaan - Kuva: Ville Väätäinen

Kisa-aamu alkoi sillä, että sekä minun, että Jannen (asensi treenipäivänä Contin renkaan uudelle vanteelle) takarenkaat olivat tyhjinä. Saimme molemmat renkaat kyllä pitämään ilmaa, joskin Jannelta jäi aamukahvi siinä tohinassa juomatta. Ai, ai. 

Kisan startissa oli maailman meininkiä. Motoriikka-Miikka juonsi lähdön ja haastatteli jokaisen reitille lähtevän pikaisesti ständin päällä. Jannella oli vähän isompi lähtönumero kuin minulla, joten sovimme, että ajan ykkösen omalla paikallani ja jään maaliin odottelemaan, jos vaikka joutuisin pumppaushommiin. Ja niinhän siinä kävikin. Noin puolessa välissä pätkää en kerinnyt keventää kiven yli ja rengas pääsi tyhjenemään hieman. Pystyin kuitenkin lähes täyttä vauhtia ajamaan loppuun. Juuri kun sain renkaan kovaksi, Janne saapuikin ja loppukisan ajoimme yhdessä.

Osku ottaa show'n haltuun - Kuva: Ville Väätäinen

Pääasiassa kisa meni hyvin ja ilman kummia kommelluksia. EK3:lla tötöilin jonkin verran, mutta niin varmaan suurin osa muistakin. Janne katkoi EK3:n ja 4:n välisellä siirtymällä vaihtajankorvakkeen ja siirtymä meni talutteluhommiksi. Tiirismaan paluumatkalla junioreissa ajava Eemil sai minut melkein kiinni. Tai siltä se ainakin kisassa tuntui, pätkäaikojen mukaan hävisin kuitenkin vain 4 sekuntia. Kovakuntoinen poitsu joka tapauksessa. EK5:llä droppasin taas saman kallionypyn päältä, kuin treenipäivänäkin. Kuului sihaus, mutta rengas ei kuitenkaan tyhjentynyt loppuun asti, eikä pätkällä tarvinut ihan hirveästi varoa. Maalissa rengas otti paineet takaisin ihan hyvin, mutta varmuudeksi laitoin läpipainettavan paikan vanteen reunassa olevaan reikään. EK6:n siirtymällä rupesi aikataulu hieman stressaamaan, koska 12.30 olisi tarkoitus aloittaa porukan lähettäminen toiselle kierrokselle numerojärjestyksessä ja teknisten ongelmien kanssa oli mennyt aikaa jonkin verran. Jos omaan lähtöaikaan ei ehtisi, olisi aikasakkoa luvassa. Kutosen startissa kuitenkin ilmoitettiin, että kun pätkän lähettäjä oli ollut hetken kateissa, kakkoskierroksen lähtöä siirrettiin puoli tuntia eteen päin.

Kuva: Edouard Kempi

Janne tykittää - Kuva: Tero Laine

Toisen kierroksen ensimmäisellä pätkällä pudotin ketjut alun rinneosuudella. Enpä ollut aiemmin jäykkäperällä ja nw-rattaalla moista saanutkaan aikaan. Rullailin rinneosuuden alas ja kun metsäosuudelle lähtiessä muutenkin vauhti hidastui, oli siinä luonteva paikka laittaa ketjut takaisin paikalleen. Pätkäaikojen mukaan siitä tuhraantui kymmenisen sekuntia ja perässä tullut Kalevi vähän hätyytteeli minua, mutta eipä saanut kiinni. EK10:llä, eli Kikkelipätkällä tuntui voimat alkavan loppumaan ja luulin kivikkoisessa polkemiskohdassa pysähtyväni kokonaan. Niitynkään poikki en enää jaksanut polkea kunnolla, mutta pätkäajassa jäin ykköskierroksen ajasta ainoastaan kaksi sekuntia. Päivän kruunasi EK11. Pätkä meni mukavasti ja loikkasin laituridropin, mutta eipä sattunut kuvaajaa paikalle.

EK11, loppuhuipennus - Kuva: Tero Laine

Oskar Vuori! - Kuva: Tero Laine

Jäykkäperissä olin 6. 15 tuloksen saaneesta ajalla 24:41. Aleksi Salomaa kurvasi voittoon yli kaksi ja puoli minuuttia nopeammin, mikä oikeutti yleisessä sarjassakin hienosti 27:ksi. Yleisessä olin itse 118. eli noin puolen välin paikkeilla. Yleisessä sarjassa otin karkeasti eniten takkiin poljettavilla pätkillä ja suoraviivaisemmat reitit ajoin sijoitustani paremmin. Toiselle kierrosta Tiirismaan Paluumatkalla paransin kyllä yllättäin aikaani 9 sekuntia ja olin 119. pätkäajoissa. Jäykkäperissä poljettavilla ajoin taas suhteessa tasaisemmin.

Osku pokkasi nuorissa ykkössijan ja oli yleisessäkin melkoisen kova 19. Juuso jäi 20 sekuntia top10:stä ollen 13. Villellä ja Jannella oli taas perinteinen päänahkojen jako, jossa Ville vei voiton sijalla 67, Janne taas 5 sekuntia hitaampana 71.

Kaiken kaikkiaan taas superhauska viikonloppu, vaikka välineistön kanssa pientä säätöä olikin. Himokselle taas muhkeampaa nakkia taakse ja entistä kovemmalla ryskeellä kivikoihin.

Osku nuorten 1. - Kuva: Ville Väätäinen

Juuson alamäki - Kuva: Tero Laine

Ville lentää - Kuva: Tero Laine

Rear wheel enduroed from Samuli Hellberg on Vimeo.

Niitä päiviä..

On niitä päiviä, kun lähdet suurin odotuksin työmatkalle maastopyörällä. Ensimmäisellä polulla huomaat, että reijot ovat aivan tukossa. Sataa. Poluilla lipsuu. Strava-pätkä on kasvanut umpeen risuja. Metsäosuuden jälkeen olet märkä ja töihin tullessasi hampaat kalisevat. Töissä repäiset polvessa paranemaan alkaneen ruven pöytää vasten taas auki.

Kotimatkalla saat jalat jokseenkin auki ja siitä innostuneena vedät seudun ainoan switchbackin liian lujaa ja kaadut naamallesi - totta kai sen saman ruven päälle. Satula jää housujen taskuun jumiin, etkä meinaa päästä omin avuin rinteestä ylös. Yrität teknistä nousua, joka yleensä onnistuu parin yrityksen jälkeen, n. kymmenen kertaa - tuloksetta. Ruven takia polvareita ei voi käyttää ja kolisuttelet polviasi tankoon ja pyörän runkoon. Istut kiveksiesi päälle, kun hyppäät pyörän selkään. Strava-ennätystä yrittäessäsi lipsautat jalan polkimelta dropatessasi ja revit polkimen piikeillä sääresi verille. Housuistasi löytyy kusiainen. Kirvelee.

Vitut kaikuu metsässä.

On niitä päiviä, kun kaikesta huolimatta ei jaksa vituttaa pitkän aikaa. Aurinko paistaa, näet peuroja ja heität hymyillen jutut vastaan tulevan maastopyöräilijän kanssa. Ajaminen on hauskaa. Ja tulihan se Ension ansaitsema KOMikin pätkälle.