Napapiirin sankarit osa 2

Kisapäivän aamu starttasi sateisena, kuten muutkin reissulle sattuneet päivät. Jo perinteeksi muodostunut stressaaminen alkoi välittömästi silmien avaamisen jälkeen. Hädissään olin edellisenä päivänä vaihtanut rengastuksen aavistuksen verran pitävämpään ja mielessäni kiittelinkin päätöstä, koska vaikutti siltä, että liukasta tulee olemaan.

Yleisestikään aamupala ei ole päivän suosikkiannokseni ja kisapäivänä se ei todellakaan ole sitä. Olinkin miettinyt edellisenä päivänä, että syön väkisin aamulla yhden leivän ja Kätkätunturin kierroksen jälkeen tankkaan jotain lisää. Tutut ajatukset hiipivät väkisinkin mieleen "miksi mä aiheutan itselleni turhaa stressiä" varsinkin, kun Ylläksen bike park alkoi hiipimään potentiaalisena lauantaipäivän ajanviettona. Rippeet jäljellä olevasta mieskunniasta saivat kuitenkin pidettyä ajatukset linjassa ja kisoihin lähdettiin. Automatkalla Leville Janne antoi minulle tehtäväksi valita matkalle sopivat biisit ja täräytinkin eetteriin Gunnareiden Nightrainin, Welcome to the Junglen ja Volbeatin Still Counting, tällä kattauksella sain taiottua itsellekin hyvän fiiliksen ja stressi hellitti hieman.

Kuvasta poiketen eteen vaihtui Shorty ja taakse HR2

Startti tapahtui kärjen osalta klo 9 ja siitä sitten numerojärjestyksessä 20 sekunnin välein. Oma starttini tapahtui joskus ennen kymmentä. Startti tapahtui ison maailman malliin Battery-portin läpi kuuluttajan kajauttaessa ilmoille Kuusamon pojan nimen kaiken kansan kuultavaksi, ilmassa oli kosteuden lisäksi myös urheilujuhlan tuntua. Tahkottavana oli 10 kilsan siirtymä Kätkätunturille. Olin köyttänyt kypärän ja muut suojat reppuun kiinni ja varustukseni tuntui selässä samalta kuin armeija-aikojen polkupyörämarsseilla. Edellisenä päivänä siirtymä tuntui erityisen pitkältä, mutta nyt se tuntui menevän kuin siivillä. Olin mielessäni ajatellut sellaisen strategian, että varsinainen kilpailuni alkaa vasta Kätkätunturin jälkeen. En muistanut kummastakaan Kätkän ek:sta oikeastaan mitään yksityiskohtia vaikka yritin niitä illalla vielä videolta katsoa. Sopivasti heti siirtymän kärkeen alkoi myös sataa. Kätkän päällä tuuli melkoisesti ja huolimatta reippaasta alkulämmittelystä ennen starttia paleli melkoisesti.

Hermostunutta pelleillyä ennen starttia

EK 1

Starttasin reitille innokkaana ja yritin polkaista heti alkuun mukavan vauhdin päälle. Ajo oli koko ek:n ajan tökkivää, en muistanut mutkia ja suorilla yritin polkea aina mutkissa menetettyä aikaa kiinni. Reitin alussa oli tiukka oikealle kääntyvä mutka jota edellisenä päivänä pysähdyimme katselemaan. Nyt en mutkaa muistanut vaan syöksyin mutkan läpi kahden katajan välistä. Samuli heitti harjoituksissa puolitosissaan, että mitä jos ajaisi katajan läpi, no tulipa tehtyä sekin, ei tarkoituksella, mutta pysyin pystyssä enkä varmaankaan hävinnyt lainkaan aikaa. Muistamattomuudesta johtuen en uskaltanut myöskään ottaa reidestä ihan kaikkea irti, kun tarkkaa tietoa pätkän rasittavuudesta ei ollut.

EK 2

Ja tätähän sitä oli tullut kauhulla odotettua koko yö. Edellisen päivän puolivillainen harjoittelu mokailuineen aiheutti sen, että rakentelin tästä pätkästä itselle yön aikana melkoisen monsterin. Asiaa ei myöskään helpottanut, kun reitti muutenkin tuntui olevan kaikkien huulilla. Edellisestä päivästä muistin oikeastaan vaan mokaamani kivikon, yhden jyrkemmän kohdan ja loputtomalta tuntuneen keston. Strategiana oli laittaa reittä laulamaan heti pätkän alussa hyvän vauhdin saamiseksi ja lasketella seuraavaan poljettavaan kohtaan hyvällä vauhdilla. B-vaihtoehtoa en ollut miettinyt. Joka tapauksessa otin b-vaihtoehdon käyttöön, kun ryysäsin kyljelleen pusikkoon ensimmäisessä mutkassa, ENSIMMÄISESSÄ! Päästelin ilmoille muutamat vitut ja keräilin itseni pusikosta peläten, että milloin takaa tullaan ohi. Takaisin vauhtiin ja nyt alkoi sitten odottelu, että milloin se kivikko tulee. Ajo oli tuttua tökkivää, suorilla sen mitä uskalsin/jaksoin ja sitten mutkiin kaikki vauhti pois. Lopulta kivikko tuli ja nyt, kun sen pääsi ajamaan normaalilla vauhdilla niin eihän siinä oikeastaan mitään erikoista ollut. Kivikon jälkeen näin edessä olevan selän ja pääsin kajauttamaan ensimmäistä kertaa urallani "Tietä!", mahtava fiilis! No samassa kuulin, että myös minun takanani oli kuski odottelemassa omaa ohitusvuoroaan. Edellä menevä antoi minulle sujuvasti tietä (kiitos) ja aloin katselemaan sopivaa paikkaa, jossa päästäisin takanani tulevan ohi. Luulin sellaisen löytäneeni ja ohjasin sivuun, väli mihin ohjasin oli kuitenkin liian kapea ja sain äkkipysäyksen kahden puun väliin. Säikähdin menettäväni myös juuri saavuttaneeni päänahan, mutta pääsin kuin pääsinkin ajoissa takaisin polulle. Loppumatkalla mokailin pariin kertaan ja ajelin pusikoihin. Maalissa kuitenkin ihmettelin, että miksi olin ek:sta moisen monsterin rakentanut. Maalissa myös selvisi, että minut ohittanut kaveri oli ennen minua ohittanut jo yhden, joten hän ajoi pätkällä 3 kaverin ohi.

Edessä oli pieni siirtymä Leville, jossa porukka otettiin taas kasaan ja laitettiin reitille numerojärjestyksessä. Zero pointissa olivat myös taukoa viettämässä, Samuli ja Janne. Jätkillä oli keskustelu käynnissä Kymä-Tapsan kanssa ja kun saavuin paikalla kaikkien naamalle muodostui kysyvä ilme ja melkein yhteen ääneen NO?, ihmettelin hetken, että mistä on kysymys ja selvisikin, että pojat kärttivät mielipidettäni aamun kierroksesta. Jätkien hämmästykseksi kerroin fiiliksen olevan hyvä ja saatoin myös hätäpäissään kehua aamun reittejä. Kertoo ilmeisesti jotain luonteestani, kun pojat olivat veikkaalleet millä kirosanayhdistelmällä kerron tunnelmat. Väärässä olivat!

EK 3

Ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Reitti oli muotoutunut hieman erilaiseksi ja muutaman kerran hätäpäissään valitsin väärän linjan. Jossain keskivaiheilla paukautin myös yhteen isoon kiveen, mutta jollain konstilla selvitin senkin ilman kaatumista tai kalustotappioita.

EK 4

Ennakkoon olin ajatellut, että ajan nämä bike parkin pätkät hieman suuremmalla riskillä, kun niitä oli tullut harjoiteltuakin eniten. Startti tapahtui heti hissin vierestä ja ek alkoi vauhdikkaalla laskulla ennen kurvausta punaiselle reitille. Lähtöportin jälkeinen mäki oli jo edellisenä päivänä aika mutainen ja olinkin salannut jätkiltä mudan vieressä menevän kuivemman polun. Nyt siihen oli kuitenkin laitettu jotain lippuja ja ajoin heti alussa yhtä lippua päin. Hetkellinen näkökyvyn menetys ja paluu takaisin päälinjalle. Perkele sen kerran, kun yrittää tehdä jotain massoista poikkeavaa tulee markkinavoimat tielle. Ek: n ajosuoritus noudatteli tutuksi tullutta tökkivää ajotyyliä ja myöhästyin varmaan jokaisesta mutkasta. Reitiltä oli linjattu laiturit ja muut rakennetut systeemit pois ja polku kurvasikin tien yli metsään, jossa paukautin yhdessä kivessä takapään vanteelle, mutta ei kalusto- tai miestappioita. Reitin varteen oli myös kertynyt jokunen katsoja ja loppumatka menikin vellovan ihmismeren ja raivoisan kannustuksen keskellä tyylitellessä.

EK 5

Tämä oli se laskettelurinteeseen tehty kurvailu ja ajatukseni olikin ajaa alun metsäosuus sen mitä pääsen ja kurvailla rinteessä sitten varman päälle. Tämä toteutui ehkä liiankin suunnittellusti ja jälkikäteen harmittaakin, etten ottanut rinneosassa enempää riskiä. En oikein tiennyt minkälaisella vauhdilla kestän pystyssä, kun harjoituksissa en saanut kasaan kuin yhden epäonnistuneen vedon ja yhden ylivarovaisen.

Janne aka. Juan, tunnettu jo Ridefreen ajoilta,
salaili vauhtiaan pari ekaa päivää, mutta näytti
kisassa mistä kana kusee!

EK 6

Sama kuin 3. Tällä kertaa vältin kiveen törmäämisen ja sain ajettua edelläni lähteneen kiinni juuri ennen maalia. Edellinen oli kärsinyt rengasrikon.

EK 7

Reitti myötäili osin sinistä ja mustaa bike parkin reittiä. Sain alkuun hyvän vauhdin ja ajoin alkuosan bermeissä näköyhteyden edellä olevaan. Ilo oli kuitenkin ennen aikainen, jyrkkä osuus meni tutusti jarruja laahaten. Surkea suoritus.

Seiskan jälkeen hissin ala-asemalla tapasin Samulin ja luulin hänen jääneen solidaarisuudesta odottelemaan minua, jotta ajaisimme viimeisen ek:n peräkkäin. Kyse ei ollutkaan siitä, vaan ala-asemalla porukkaa otettiin kasaan, koska kärjen maaliin saapuminen haluttiin aikatauluttaa tv-kameroiden kanssa synkroniin. Itse en kuitenkaan suostunut luopumaan siirtymillä kerätyistä päänahoista vaan pysyttelin hissijonossa Jannen takana. 8 ek:n startissa odotti myös epämääräinen massa ajovuoroon ja Sauli paimensi porukkaa numerojärjestykseen. Tämä harmitti silloin hieman, koska se aiheutti turhaa odottelua niin ala-asemalla kuin startissakin.

Markkinavoimien vuoksi jonotusta ala-asemalla.

EK 8 (sama kuin 3)

Ehkä eniten nyt jälkikäteen harmittaa se varovaisuus millä ajoin kasin. Minulle on aiemminkin käynyt niin, että alan viimeisellä pätkällä varmistelemaan ehjää suoritusta ja siitä ei kello tykkää.

Emitin palauttaessa sain sijoituksen 50, joka muuttui lopullisiin tuloksiin sijaan 70. Tuloksesta on hieman ristiriitaiset tunnelmat, kaikki itselle asettamani tavoitteet eivät täyttyneet ja tiedän pystyväni parempaankin ajamiseen. Toisaalta taas virheet kuuluvat lajiin ja niitä tulee aina kaikille. Kauhean pettynytkään en osaa olla. Aika ei riitä harjoittelemaan enempää bike parkeissa vauhdikasta ajamista, joten turha sitä vauhtia on toivomallakaan odotella. Kaiken kaikkiaan kilpailu oli paras tähän mennessä ajamistani ja mikä parasta, minulla oli todella hauskaa koko kisan ajan. Onpa joskus ollut sellaisiakin kisoja, joissa on vituttanut startista maaliin. Aionkin nyt jatkossa jättää itselle tavoitteet asettamatta ja lähteä pitämään hauskaa. Samuli kertoilee myöhemmin omista kisakokemuksistaan. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että Janne vanhana kettuna salasi harjoituspäivät vauhtiaan ja päästi pedon irti vasta kisassa.

1000 kilometrin pyöränpesu

-Jäsen V-

Napapiirin sankarit osa 1

Tätä kirjoittaessa kisareissu on loppusivallusta vaille valmis, matkaa vielä tahkottavana vajaat 600 kilsaa. Mut palataan alkuun. Päästiin Jannen kanssa starttaamaan keskiviikkona kohti pohjoista hieman alustavasta aikataulusta myöhässä joskus puoli viiden aikaan. 

Mitsu valmiina nielaisemaan tonnin verran kilsoja. 

Tarkoituksena oli ajaa suorilta Kittilään, mutta matkan aikana päätettiin, että nukutaan Oulussa kunnon unet ja jatketaan aamulla hyvin levänneinä kohti Kittilää. Minä sain kyllä nukuttua hyvin, mutta sen seurauksena Jannen unet jäivät vähiin. Vaimokin on väittänyt minun kuorsaavat ja nyt Jannekin aloitti saman valheen kertomisen, mikä lie salaliitto.

Perillä Oulussa.

Torstaina aamulla herätys 7.00 ja nokka kohti pohjoista. Minulla on ollut tapana pistäytyä pohjoisen reissuilla Haaparannassa täydentämässä varastoja pitkän talven varalle ja niin tehtiin nytkin. Pysähdyttiinpä matkalla myös syömään Tornionjoesta nostetusta lohesta keitetty lohikeitto.

 

Lohikeitto oikeasta lohesta.

 Leville saavuimme joskus yhden aikoihin jossa meidät otti vastaan sateinen tunturi jonka huippu oli kadonnut pilven sisään. Sadetta pelkäämättä ostimme päiväliput ja hyökkäsimme gondoliin. Samaan aikaan Samuli jatkoi loputtomalta tuntuvaa taivallustaan kohti pohjoista. Aloitimme ajelut sinisellä reitillä mikä tuntui pitkän tauon jälkeen loistavalta. Samulia odotellessa ehdimme ajaa sinisen ja punaisen kummankin kahteen kertaan. Vierailin ensimmäisen kerran Levin bike parkissa toissa kesänä, kun olin juuri aloittanut  maastopyöräilyn  ja silloin sain hankittua itselleni kammon punaisen reitin ensimmäiseen droppiin, kaaduin silloin siinä sen verran pahasti, että vielä viime vuonnakin, kun edellisen kerran Levillä vierailin jätin sen ajamatta. Olinkin rakennellut sen mielessäni vähintään rampagen droppeja vastaavaksi. No eihän se sitä ollut ja sekin lohikäärme tuli seivästettyä heti ensimmäisellä laskulla. Samulin saavuttua ajoimme sinisen pariin kertaan ja suuri yllätys olikin, kun ensimmäisellä laskulla pysyin koko pätkän ajan Samulin kontissa kiinni, toisella laskulla vaihdettiin järjestystä ja taisin jossain kohdissa hieman karatakin Samulilta. Todella vakuuttavasti Samuli valehtelikin ja ihmetteli vauhtiani. No ihmettelin sitä itsekin, mutta nyt tajuan sen vaan olevan jokin mtb-jumalien kieroutunut tapa vittuilla ja antaa aina hetkellisesti sen verran kyytiä, että itseluottamus nousee ja romahduttaa se sitten sopivassa kohdassa. Sinisten jälkeen siirryttiin punaiselle joka sisältää useita rakennettuja laitureita ja wallrideja. Jostain syystä kyytiä riitti edelleen ja ajoin pätkän ihan Samulin perässä kiinni, kunnes alaosan kallistetussa mutkassa, joka päättyy puusta rakennettuun step uppiin Samuli käväisi huolimattomasti jarrulla ja otti lonkalta putkirullauksen tyyppistä hoitoa lappilaisesta kakkosnelosesta. Itsekin huomasin samassa rytinässä pidon märällä puulla riittämättömäksi ja vain vaivoin sain pidettyä itseni pystyssä laiturilla.

Samuli kasailee itseään ja pyöräänsä

Pikkuvarvas saattaa olla pikkusen murtunut

Laskun jälkeen Samuli jäi hienosäätämään pyöräänsä ja me painuttiin Jannen kanssa mustalle. Mustaa "dh-reittiä" en saanut koko reissun aikana sujumaan, en vaan uskaltanut päästää jyrkällä osuudella jarrulta vaan mutkien välit menivät jarruja laahaten, ärsyttävää! Ajelimme kimpassa vielä muita parkin reittejä ja hieman ennen kuutta siirryin oluelle ala-asemalle Jannen ja Samulin siirtyessä kuuluisalle viimeiselle laskulle. Pian Samuli kurvasikin alas ja ihmettelimme mihin Janne oli jäänyt, Samuli oli hieman epäilevänä, että olis kuullut takaansa jotain mölinää heti mustan reitin alussa ja pian puhelin piippasikin ilmoittaakseen Jannen rikkoneen renkaansa. Ironista tapauksessa oli se, että edellisenä iltana Janne irvaili mun enskarepulle ja sen sisällölle. Silloin vielä Jannen kantana oli, että kyllähän nyt iskaripumpulla yhden sisurin pumppaa, no näköjään vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. 

Majoituimme minun anoppilaan Kittilän "keskustassa" jonne siirryimmekin  tyytyväisinä mukavaan ja onnistuneeseen ajopäivään. Samulilla oli mukana reissussa myös spessun dirttipyörä P26 ja saunaa odotellessa Samuli rakensi pihalle "hyppyriä" dirtille. Talo on vasta rakennettu ja pihatyöt antavat odottaa itseään, joten rakennusmateriaalia pihalla riittää. No pitihän sitä lähteä leikkiin mukaan. Pihalle oli rakennettu sievä pikkutupla jonka nokan ja landin yli pystyisi hyppäämään bunnyhopilla. No enpä hypännyt, en ottanut huomioon ettei tommonen biitsihiekasta rakennettu hyndä kestä ponnistamista ja nokka sortui alta saatellen minut olkapää edellä tonttiin. Olin juuri päivää aikaisemmin lopettanut lääkekuuriin kipeään olkapääni ja vaikka maaperä olikin biitsihiekkaa löi se myös hetkellisesti 1000 voltin kivun olkapäähän. Onneksi kuitenkin selvisin pelkällä puukädellä, eikä olkapää haitannut ajamista. 

Näillä eväillä sain olkapään ajokuntoon.

 

Flatit tekee ikävää jälkeä

Torstai-iltana julkistettiin reittikartta ja sitä tutkiskellessa päätettiin lähteä aamusta ensimmäisenä Kätkätunturin kierrokselle ja keskittyä loppupäivä bike parkin pätkiin.

 

Kätkätunturin reittikartta, sinisellä siirtymä

 

Levin reittikartta

Aamulla jätimme autot Zero Pointin parkkikselle jossa noudimme kisatoimistosta numerolaput ja Janne lähti metsästämään enskareppuunsa pumppua. Parkkikselle oli kerääntynyt jo muutakin enskakansaa ja tovi menikin ennen kuin kaikkia tutut oli jututettu. Juttujen jälkeen lähdettiin taipaleelle kohti Kätkätunturia. Kartasta katsottuna siirtymä Kätkätunturin päälle ei näyttänyt lainkaan pahalta, mutta kyllä meillä taisi muutama ärräpää päästä ennen kuin pääsimme tunturin laelle. Kaaduimpa kertaalleen kipeälle olkapäälle ylämäessä repun tartuttua matalalla olleeseen puun oksaan. Maisemat olivat ainakin kipuamisen arvoisia, lännessä häämötti Aakenus ja Ylläs ja idässä Levi. Päivälleen viisi vuotta aiemmin vietin ensimmäistä hääpäivääni Aakenuksen juurella ja vaimon mukaan olen jokaisena hääpäivänä sen jälkeen ollut jossain reissussa. No tällä kertaa sentään lähellä rikospaikkaa. 

Kätkätunturin huipulla

Jostain pusikosta ykkös-ek:lle ilmestyi myös kilpailussa kolmanneksi ajanut Kurvisen Ari ja yritimmekin salaa tarkkailla Arin linjoja. Ykkös-ek oli kovapohjaista luonnonpolkua josta haarautui muutamassa kohtaa kaksi polkua jotka myöhemmin yhdistyivät samaksi poluksi. Näistä yritimme pähkäillä nopeinta vaihtoehtoa. Muuten ykkösellä ei ollut mitään erikoista ja sitä voisi kuvailla reissulla legendaariseksi lauseeksi synytyneellä "mukavaa peruspolkua". Ykkösen maalista oli lyhyt siirtymä kakkoselle ja siellä se ralli vasta alkoi. Kakkospätkä piti sisällään oikeastaan kaikkea mitä toivoa/pelätä saattaa. Alussa jonkin verran poljettavaa "mukavaa peruspolkua", vauhdikkaampaa laskua ja tiukkoja mutkia. Keskiosalla muutama kivikko ja yksi jyrkempi kohta kivikolla maustettuna. Tosin, kun jututin Kymäläisen Tapiota ko. pätkästä niin Tapio kysyi, että "mikä kivikko". No Tapio kertoi myös hävittäneensä silmälasinsa samalla pätkällä nii se ei varmaan vaan sen vuoksi oo sitä nähnyt ;). Kaiken kaikkiaan kakkonen oli kokonaisuutena haastavin pätkä mitä olen koskaan enskakisoissa ajanut, johtuen teknisistä osuuksista, rasittavuudesta ja ennen kaikea pituudesta. Omalta kohdaltani harjoituslasku meni täysin käteen, kun jalka irtosi jatkuvasti polkimelta kivikoissa ja ne menivätkin enemmän tai vähemmän selviytyessä. Ei kuitenkaan jääty sen enempää pätkään tutustumaan vaan siirryimme lounastauolle. Lounastauolla huomasin myös syyn jatkuvaan jalan irtoamiseen, kun klossin ruuvit olivat löystyneet niin, että klossi heilui kengän pohjassa. Lounaalla pohdittiin, että mikäli aikaa riittää niin mennään päivän päätteeksi tutustumaan vielä kakkospätkään, no eipä riittänyt eikä menty. 

Ek 3&6 oli sitten jo enemmän tutumpaa rytöenduroa ja olikin mielestäni koko kisan paras pätkä. Pätkä ei sisältynyt mitään ihmeellisyyksiä vaan perusposotusta mustikkamättäiden välissä. Nelonen koostui pitkälti bike parkin punaisesta reitistä, josta oli linjattu pois dropit ja laiturit. Seuraavaksi ajettiin 7, joka alkoi sinisen reitin bermeillä ja jatkui siitä rinteen poikki mustalle ja päättyi samaan loppuosaan kuin 4. Ek 6&8 alkoi eturinteen puolelta ja piti sisällään aluksi vauhdikkaan metsäosion, keskiosalla kurvailtiin heinikkoisessa rinteessä ja loppuosassa taas vauhdikas metsäosuus. Tuhosin tällä reitillä hieman ratamerkintöjä, kun ei se ardent pitänytkään takarenkaana vaan syöksyin pitkälle alarinteeseen. Ajettiin reitti vielä uudestaan, jotta sain edes jokseenkin ehjän suorituksen reitille ennen kilpailua. Kaiken kaikkiaan ehdimme päivän aikana ajamaan 1,2,4 pätkät kertaalleen läpi ja muut kahteen kertaan. Epävarmuutta ja jännitettävää siis riitti seuraavaan päivään. 

Harjoituspäivänä joka jätkällä oli arska takana. Mieli muuttui kisapäivänä.

Kisakokous Zeropointilla


-V-