Kovaa ajoa ja pizzahommia

Edellinen kirjoitus päättyi siihen, kun kerroin katselleeni kelloa vielä klo. 3 ja ihmetelleeni maailman menoa ilman toivoakaan unesta. Lopulta nukkumatti kuitenkin saapui ja vaivutti minut armeliaaseen uneen, jonka Samulin herätyskello väkivaltaisesti keskeytti. Olimme sopineet, että hakisimme aamupalatarpeet läheisestä leipäkaupasta ja niinpä anoin Samulilta armoa, josko saisin jatkaa uniani leivänhakureissun ajan. Samuli antoi armon käydä oikeudesta ja jatkoin uniani ylimääräiset puoli tuntia ennen kuin pakotin itseni ajokamoihin. Vielä jos palataan yöllisiin mietintöihin niin käytin kaikki mahdolliset keinot nukahtamiseen ja sorruinpa myös itsepetokseen tehdessäni yöllä päätöksen, että pidän vapaapäivän ajamisesta, mutta eihän sitä malttanut.

Aamupalat nautittuamme oli jälleen toistaa jo tutuksi käynyt matka Enricon kyytiin ja edelleen Alter Egolle, edelliseen päivään poiketen pohdimme ajomatkan minkämoisia ajomiehiä sieltä kyytiin hyppäisi. Alter Egolla meitä odotteli yllätys yllätys saksalaisia... Kyytiin hyppäsi kolme meitäkin vanhempaa herrasmiestä ja ilmeisesti toisen herran teini-ikäinen poika, Silvian kyytiin nousi 3 tai 4 saksalaista about meidän ikäistä kuskia. Spottasimme heti pyöristä yhden Rosen Thrill Hillin, jossa näkyi EWS katsastustarrat ja mielenkiinnolla odotimmekin minkälaista kyytiä näissä karkeloissa marinoitunut saksalainen pystyisi tarjoilemaan. Aloitimme Nato Baselta ja tällä kertaa oli meidän vuoro tirskua, kun ensimmäistä päivää ajaneet ravistelivat käsiään ja mutisivat saksalaisia kirosanoja.
Marcokin oli saanut Mondrakerin jarrun parsittua kasaan ja tarjoili jälleen käyttöömme iloisen persoonansa höystettynä oppaan taidoilla. Käytännössä koko päivä meni siten, että me ajoimme Samulin kanssa kahdestaan jo ennalta tuttuja pätkiä muiden ajellessa omaa tahtiaan alas. Ei mitään erikoismainintoja päivältä. Ai niin se EWS-pyörä, no eihän se meidän kyydissä pysynyt alkuunkaan ja tarkemmissa keskusteluissa paljastui, että hän oli ostanut pyörän kaveriltaan, joka oli ajanut EWS-kisan. Päivä päätettiin Enricon sanoin Italian parhaan jäätelötehtaan myymälään ja jälleen oli hyvästien aika, meidän autossa matkanneet saksalaiset olivat saaneet reissulleen shuttlen vähän sieltä täältä ja vaihtoivat firmaa aina vapaiden aikojen mukaan. Marcolla muut velvollisuudet kutsuivat ja hänkään ei olisi viimeisenä päivänä meidän seuranamme.

Tuplahaukat toimii aina!

Samulin bodaustausta näkyy poseerauksesta.

Marco maailman paras opas!

Jäätelöllä ajopäivän päätteeksi.

Illalla päätimme mennä syömään ravintolaan ja valitsimme jo ensimmäisen päivän periaatepäätöksen mukaisesti pizzaa. Ravintola oli kyllä ikimuistoinen, paikka oli täynnä viimeistä paikkaa myöten ja meteli oli kuin suomalaisesta yökerhosta. Päivähän oli pääsiäisviikonlopun jälkeinen maanantai ja perheet olivat kerääntyneet yhteen viettämään viimeistä pyhäpäivää. Olipa yhdessä pöydässä, myös koira otettu ravintolaillalliselle mukaan. Päätimme myös ottaa viimeiselle aamulle kunnollisen aamupalan ja tilasimme yhdet ylimääräiset pizzat kotiin viemisiksi.

VIIMEINEN AJOPÄIVÄ

Tällä kertaa kyytiimme hyppäsi kaksi saksalaista naista täysin identtisissä ajokamoissa. Päivä alkoi rollercoasterilla ja olipa meillä myös viimeiselle päivälle vaihtunut uusi opas. Paikallinen endurosuuruus tai ainakin näin ensikohtaamisella vaikutti, pyöränä meille tuntematon Anceliotti. Startatessamme Melognon päältä otti opas heti jämäkän startin ja polkaisi kevyen näköisesti eroa meihin muihin esitellen samalla taitojaan. Aiemmin mainitsin rollercoasterin siirtymän kivikkoisesta noususta ja tänne opaskin hyökkäsi putkelta näyttävästi polkien Samulin seuratessa heti perässä. Opas nöyrtyi puolessa välissä ja siirtyi tunkkamaan, mutta Samuli näytti mistä härmäläinen työmatkajuhta on tehty ja polkaisi kaikille malliksi kivikkonousun päälle. Alkuun ajoimme oppaan perässä, mutta jo pian kysyimme saisimmeko ohittaa ja siirtyä hyppyrille sessioimaan. Tällä kertaa ajatuksena oli, että ne hypyt on hypättävä ländiin ja niin me videon perusteella taisimme tehdäkin. Loppupätkä mentiin oppaan perässä, kunnes oppaan takavaihtaja irtosi ja siirryimme Samulin kanssa seuraavalle sessioitavalle spotille. Pohdittiin aamulla, että tänään on saatava reissuvideolle muutakin kuin perässä ajoa ja teemana oli sessioida kaikki hyppyrit. Lounaan jälkeen siirryimme Nato Baselle ja jälleen pysähdyttiin ekana päivänä spottaamallamme hyppyrille, josta leiskautimme videolla peräkkäin yhdet otokset. Samuli ei kuitenkaan tähän tyytynyt vaan tunkkasi vielä kerran ylös ja leiskautti yhden 7 metrin siivun. Hauska ja helppo hyppyri, näitä olisi saanut olla enemmän. Ihmettelimme oppaalle hyppyreiden vähyyttä ja hän kertoi, että shuttle-firmoilla oli periaatepäätös ettei poluille rakenneta vaikeita hyppyreitä, ilmeisesti syynä on halu välttää isommat loukkaantumiset. Ajoimme lopuksi ylhäältä Nato Basesta Calice Ligureen, jonka kuvittelin olevan viimeinen pätkä, irroittelinkin koko pätkän sillä fiiliksellä, että kyseessä on reissun viimeinen veto. Pelleiltiin koko pätkä hyppien kaikista mahdollisista töyssyistä yrittäen taivuttaa pyörää linkkuun. Alhaalla selvisikin, että vielä olisi yksi pätkä jäljellä. Muut luovuttivat tässä vaiheessa ja polulle lähdettiin kokoonpanossa, opas, Samuli, minä ja yksi saksalainen. Liekö näyttämisen halua vai mistä johtui, että opas yritti alussa repäistä eroa ja hetken kuluttua pötköttelikin polulla yksi egonsa kolhinut italialainen, tästä jatkettuamme päästin noin minuutti ja jälleen italiaano keräili egoaan hiekasta. Tässä vaiheessa oma ajofiilis meni jatkuvaan tökkimiseen ja rullailinkin polun loppuun sunnuntaivauhtia. Viimeisen päivän kunniaksi Silvia oli hakenut meille isot oluet joilla olikin hienoa kruunata reissu.

Uno bella & dos duros
Silvia paikan pomo


-V-