Lomanavaus

Kylmää, tai lähinnä pimeää, piti tänäkin vuonna päästä pakoon heti alkutalvesta. Teneriffalla olin käynyt jo aiemmin kahdesti ja mietinkin nyt myös muita vaihtoehtoja. Päädyin kuitenkin tulemaan taas tänne, kun reitit ovat tuttuja ja pärjäisin ilman opasta. Budjettimatka.

Pyörä vaihtui viime reissusta Enduro 29:iin. En tietenkään kerinnyt etukäteen itse testata asiaa, mutta "kaverit kerto", että 29-kiekot menevät renkaineen Evocin pyörälaukkuun. No niinhän ne menivätkin, vaikka kerkesin jo aluksi pelästyä, kun pikasujautuksella kiekko jumiutui jo puolivälin kohdalla. Renkaat ovat Maxxis Minion DHF 2.5":t, eli melkoisen muhkeat, mutta renkaita tyhjettäntämättä sain ne laukkuun ängettyä.

Viime vuonna majoituin Los Cristianosissa, mistä pääsee bussilla muutamalla eurolla vuorille, joskin osalle reiteistä joutuu joka tapauksessa polkemaan jonkun matkaa. En löytänyt rannan läheltä sopuhintaista majoitusta, joten varasin Vilafrorista, eli pikkukylästä 1400m korkeudesta, Hotel el Sombreritosta huoneen. Aika moni ajamastani reitistä on Vilaflorin lähistöllä, joten periaatteessa ilman bussiakin pärjäisi joten kuten. Ja periaatteessa olisi mahdollista laskea vaikka rannalle asti ja tulla sieltä iltapäivällä bussilla takaisin. Toki en aivan varma ollut, onko muiden kuin Teidelle, vain aamulla, menevän bussin ruumassa tarpeeksi tilaa pyörälle. Jääköön nähtäväksi...

Lento saapui keskiviikkoiltana ennen kymmentä Teneriffalle. Matkatavaroiden odottelun ja taksimatkan jälkeen saavuin Vilafloriin lähempänä yhtätoista. Taksimatka meni aivan tuppisuuna, kun alkumatkasta sain kuvan, ettei kuski osannut englantia. Tietenkään taksikusti ei tiennyt, missä hotelli on, mutta pienen etsiskelyn jälkeen se löytyi. Respa oli kiinni ja ovet lukossa. Sitä ihmetellessämme kuskin englantikin alkoi sujumaan. Ovessa oli onneksi puhelinnumero, johon kukaan epäonneksi ei ensimmäisellä yrittämällä vastannut. Henkisesti olin jo etukäteen varautunut, ettei pikkukylän hotellilla kukaan päivystäisi iltamyöhään, vaikka varauksessa olikin erikseen ollut myöhäinen tuloaika mainittu. Taksikuski paleli n. 10 asteen lämpötilassa, mutta Suomi-poikahan olisi hätätilassa vaikka yöpynyt kadulla matkalaukkujen välissä moisessa kesäsäässä. Toisella yrittämällä puhelimeen kuitenkin vastattiin ja hetken päästä paikalle kaahasi paikan ilmeinen pomo Andreas.

Klenkkaava Andreas auttoi kantamaan tavarat kerroksiin ja antoi avaimet käteen. Kertoi aamupala-ajan ja lähti pois. Sen kummempia sisäänkirjautumisia tai maksuja ei siinä kohtaa tarvittu. Huone oli sympaattinen, eikä yksityiskohdissa oltu kitsasteltu. Toisen sängyn päällä oli ilmeisesti joutsenen muotoon taiteltu pyyhe ja toisen päällä taas perinteisemmin neliöksi taiteltu, jonka väliin oli sujautettu postikortti. Kortti on sinänsä pikkujuttu, mutta hauska lisä. Hauska yksityiskohta oli myös, ettei vessapaperia oltu muistettu tuoda, mutta onneksi pöntön vieressä on lasten lavuaari alias varvaspesuri alias bidee.

Hyvä asia oli myös, että olin lentokentällä ja koneessa tankannut suolalla ja rasvalla, mikään ruokapaikka kun ei pikkukylässä iltamyöhään ollut auki. Enkä tietenkään ajatellut mainita taksikuskille matkalla eväistä mitään. No, kasasin iltapalaksi pyörän kuntoon.

Postikortti pyyhkeen välissä. Pyyhkeet tietenkin Tres Durosin väreissä

Joutsen. Pyyhe. Joutsenpyyhe

Huone

Hotellin aamiainen oli kelvollinen, riippuen tietysti, miten ruokarajoitteinen sattuu olemaan. Tarjolla oli mysliä ja kuivahedelmiä, sämpylöitä, juustoa ja leikkeleitä, jugurttia, hedelmiä, makeita leivoksia ja suureksi onneksi rajoittamaton määrä kahvia. Vaikka Teneriffalla on kahviloissa melko halpaa, kunnon aamupalan koostaminen tulee kuitenkin aika kalliiksi. Tuolla hotellin setillä pärjää hyvin ainakin muutaman tunnin eteen päin ahneempikin kaveri (minä).

Lähdin ennen kymmentä ajelemaan. Aamulla oli hieman kalseaa, mutta ensimmäisen sadan nousumetrin jälkeen jouduin ottamaan kerraston paidan alta pois ja ajelin loppupäivän lyhythihaisessa. Aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli noin kahdessakymmenessä.

Ajoin alkuun TF-21:tä noin 400 nousumetriä ensimmäiselle polkupätkälle. Kyseisen pätkän olen ajanut aiemmin vain kerran, ensimmäisellä Teneriffan reissullani Darranin ja puolalaisten kanssa. Muistin reitin mukavan vauhdikkaaksi ja kiviseksi. Mukavan vauhdikas se oli ja aidon kanarialaisen kivinen. Ajoin ensimmäistä kertaa Enduro 29:llä kunnon kivikossa ja pyörä tuntui aivan kamalalta kivireeltä verrattuna muistikuvaani Enduro Evosta. Ryskytin pätkän noin seitsemässä minuutissa alas kädet puutuneina ja toivoin, ettei kaikki reitit pyöränvaihtamisen jälkeen tuntuisi yhtä kamalilta. Ei muuten nousuihin ja laskuihin käytetyn hyödyn ja huvin suhde olisi kohdillaan.

Liekö eri lämpötila kuin Suomessa vai vain erilainen maasto, mutta keulan joustomatkasta oli jäänyt varmaan viisi senttiä käyttämättä, joten laskin painetta vähän pois ennen seuraavia alamäkiä. Öhlins takana käyttää kyllä aina tunnollisesti koko joustomatkansa ja siitä voisikin kysyä, jos saisi säädettyä vähän progressiivisemmaksi.

Ensio

Ensimmäisen pätkän lopusta oli lyhyt asfalttialamäki takaisin Vilafloriin. Vielä ei ollut nälkä, joten lähdin polkemaan takaisin ylös TF-21:tä, jolta poikkesin hiekkatielle kohti edellisvuoden oppaan Miken näyttämää Teatime-trailia. Teatimella ei ole juurikaan terävää kivikkoa, joten pätkä oli mukavampi ajaa kuin ensimmäinen reitti. Alussa on kyllä vähän ryskytystä ja yksi tunkattava (kerran ajoin, en jaksa uudestaan) nousu, mutta loppuosa on yksi parhaista ajamistani reiteistä Teneriffalla. Mitä nyt löysä hiekka tekee alussa ja lopussa vähän tepposiaan, mutta kai siihenkin tottuu. Hiekan takia tuli käyty pari kertaa tontissa, vauhtia kun ei vain tahdo saada pysähtymään, kun sen kerran laskee kovaksi. Ei vaikka jalankin pistäisi maahan siinä kohtaa, kun kone lähtee lapasesta. Harmi vain, että tälle tunkattavan osuuden jälkeiselle reitille on aika iso vaiva päästä, sitä kun ajaisi mielellään useamman kerran putkeen.

Tästä alkaa Teatime

Teatime loppuu Cruz de Tean lähistölle, mistä olikin taas noin 500 nousumetriä takaisin Vilafloriin. Siirtymältä ei raportoitavaa. Koko reissu kesti neljä ja puoli tuntia, matkaa reilu 37 km ja nousu- sekä laskumetrejä n. 1400. Ruoka ja olut maistuivat melkoisen hyvältä reissun jälkeen. Suunto arvioi palautumisajaksi 63 tuntia, joten huomenna voisi katsoa, miten bussihomma toimii.

Tässä viel Suunnon datat päivän ajeluista.