Tene, ajopäivät 4-6

Sosiaalinen media on välillä aikamoinen riippakivi, mutta on siinä jotain hyvääkin. Sain sunnuntaiksi ajoseuraa neljän suomalaisen porukasta, jotka eivät Teneriffan eteläpuolella aiemmin olleet ajaneet. Tarkoitus oli auton avulla kolata useampi lasku, mutta äkkiä aika kuluu siirtymien, renkaanpaikkailuiden ym. säätöjen kanssa, joten ajoimme Pipeline Passagen ja Cruz de Teaan laskevat reitit kerran. Mitä enemmän noita reittejä ajaa, sen enemmän tuntuu korostuvan, ettei varsinaista hyvää maastoajoa suhteessa kaikkeen muuhun niin hirveästi ole. No, lomallahan täällä ollaan ja seura oli hyvää!

Oli ihan mielenkiintoista seurata sivusta, kun mukana olleilla Jampalla ja Samilla oli Spessun Stumppi 6Fattie ja Enduro Evo 650b procoreilla. Vaihtelivat niitä päittäin ja yllättäin 6Fattie oli "ihan härkä vehje" ja muutenki kaikin puolin paras noilla reiteillä. Muhkeat renkaat vähintäänkin korvasivat lyhyemmän jouston ja epäilempä, että vastaavalla pyörällä mennään ensi kauden enskakisoissa aika kovaa.

Periaatteessa aikaa olisi ollut ajaa enemmänkin etelässä, mutta onnistuin lyömään itselleni polvisuojan yläpuolelta jalan aika tönköksi. Useamman ajopäivän jälkeen tönkköjalalla en enää dh-reitille olisi uskaltanut oppaaksi lähteä. Menimme sen sijaan Vilfloriin ravintola Casinoon pitsalle ja pohjoisen ruokapettymysten jälkeen Casinon pitsa taisi lopulta olla pojille se paras anti etelässä.

Bussi piti kahvitauon Paradorissa

Maanantaiaamuna jalka tuntui sen verran hyvältä, etten välipäivään malttanut alistua. Matkustin saaren pohjoispuolelle, missä suomipojat ajattaisivat minulle tuntemattomia reittejä. Hyppäsin tuttuun tapaan bussiin Vilaflorissa ja ajoin päätepysäkille asti El Portilloon. Olin El Portillossa käynyt kahvilla ensimmäisen Teneriffan reissuni yhtenä ajopäivänä, mutta muistin matkan paljon lyhyemmäksi. Kun bussi piti matkalla vielä espanjalaisen "kymmenen minuutin" tauon, kesti Vilaflorista El Portilloon reilusti yli tunnin vai oliko lähemmäs kaksi. Huonojen netti- ja puhelinyhteyksien takia aikataulutus oli vähän haastavaa, joten odottelin vielä noin tunnin verran El Portillossa, että ajoporukka saapui ensimmäiseltä laskultaan. Ajamaan pääsin noin yhden aikaan.

Aluksi ajettiin lyhyt pätkä, joka poikkesi TF-21:ltä ja palasi takaisin sille. Kuivaa, hiekkaista ja irtokivikkoista mutkittelevaa pätkää. Seuraavaksi ajettiin aika pitkään hieman leveämmällä, vähemmän jyrkällä ja vähemmän kivisellä reitillä. Mutkaa oli koko ajan ja kun niissä ei isoja penkkoja ollut ja maa oli hiukan irtonaista, aika rauhassa sai ajella.

Matkalla oli vähän hiekkatiesiirtymää ylä- ja alamäkeen ja seuraava polkuosuus kulki lähes pystysuoran rinteen reunaa siksakkia. Siellä jos missä oppisi switchbackeja ajamaan. Omat harjoitukseni ovat vielä sen verran kesken, että moni mutka tuntui melkein mahdottomalta ajaa ja kerran kävin nenällänikin.

Siksakkipätkän jälkeen maa-aines muuttui multaisemmaksi ja renkaan tuntuma maahan alkoi olemaan suomalaiselle tutumpaa. Eteläpuolella Teneriffaa maasto on melko yksitoikkoista. Vuorilla on mäntyjä, eikä juurikaan aluskasvillisuutta, alempana sitten kaktuksia ja jotain pusikkoa. Pohjoisessa tuntui olevan enemmän vaihtelua, kun alastullessa havumetsä muuttui tiheämmäksi ja kosteammaksi lehtimetsäksi. Lehtimetsässä oli tosi siistiä kurvailla. Välillä oli ahdasta, mutta ennalta arvattavasti käyttäytyvän pohjan takia vauhtia uskalsi pitää vähän enemmän.

Viimeinen pätkä ensimmäiselle laskulle lähti näköalapaikalta, missä oli aluksi rakennetut kiviportaat ja polkukin oli alkuun kivetetty, mutta muuttui sitten maapohjaiseksi kivikkorynkytykseksi. Toki matkalla oli muutama supertiukka kivikkoinen mutka jyrkässä kohtaa, missä jäin edellä ajaneesta Jampasta heti alkuunsa.

Vikalle laskulle näistä maisemista. Teiden huippu taustalla. Kylmä.

Lounastauon jälkeen ajoimme takaisin El Portilloon ja sen ohi lähelle observatorioita. Muutaman kilometrin ja todella kylmän asfalttilaskun jälkeen pääsimme varsinaiselle pätkälle. Alkuun oli muutama erilainen osuus. Hidasta ja jyrkkää kivikkomutkittelua, suoraviivaista hiekkapohjaa ja taas hieman kivikkoisempaa ja ahdasta mutkittelua. Pikkuhiljaa maapohja muuttui selkeästi yhtenäisemmäksi hiekkakiveksi, mihin oli urautunut paikoin jopa metrin syvä kapea kolo ja suurimma osan aikaa ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin ajaa siinä. Välillä ura oli niin kapea, että molemmat polkimet raapivat reunoja. Ja toki koko ajan oli tiukkoja mutkia. Lopussa ura oli sen verran leveä, että mutkiin alkoi olla jo helppo ajaa ja lopuksi oli vielä kurvailua vähä leveämmällä polulla. Upea reitti, kestoltaan reilu puoli tuntia.

Omat ajoni olivat siltä päivältä siinä. Ajoimme takaisin Portilloon kun hämärä alkoi hiipimään taivaalle. Tiputimme osan porukasta reitin alkuun, missä he virittelivät lamput kypäriinsä ja ajoivat pimeässä vielä aamuisen reitin alas. Itse sain kyydin Las Lajakseen asti ja pienen ledilampun lainaksi. Kiidin pimeässä kymmenen kilometrin laskun Vilafloriin yli neljänkymmenen keskinopeudella ja nauruhan siinä huvissa välillä pääsi, vaikka kylmä pyörän päällä istuskellessa pääsikin tulemaan.

Tiistaina oli tarkoitukseni mennä takaisin pohjoiseen ajamaan ja olin normaaliin tapaani kymmenen aikaan bussipysäkillä odottelemassa. Yleensä bussi on tullut Vilafloriin noin 10.20, mutta kun sitä ei kymmentä vaille 11 mennessä kuulunut, luovuin pohjoisen reissusta. Olin parin Youtube-videon ja Google mapsin avustuksella paikallistanut erään uuden reitin, Area 61:n ja meinasin lähteä sitä etsimään. Kävin hotellilla vaihtamassa vähän kevyemmät vaatteet ja lähdin polkemaan ylämäkeen. Enpä kovin pitkälle päässyt, noin sata nousumetriä, kun Pino Gordon (Teneriffan vahnin puu kuulemma) kohdalla bussi 342 ajoi ohi. Klo oli noin 11.20 ja myöhemmin sainkin kuulla, että päivä oli joku paikallinen pyhä, ja ehkä sen takia bussilla oli eri aikataulu. Liekö myös pyhäpäivän syytä se, että tiellä oli normaalia enemmän liikennettä ja varsinkin aivan älytöntä vauhtia kaahaavia motoristeja.

Jee! Uutta reittiä...

Kiipesin noin 1900 metriin (helpommin kirjoitettu kuin tehty) ja löysin reitin aloituspaikan käsintehdyn La Vica -kyltin kohdalta. Paikalla oli myös joku lintutornin näköinen häkkyrä ja kivistä kasattu tötsä. Mitä lienevät. Reitin alku oli tylsää hiekkatietä, joka meni asteittain huonokuntoisemmaksi. Vähän ajan päästä siitä erosi polku, jota olikin mukava ajaa sen pari sataa metriä. Sitten takaisin kiviselle tielle, mistä alkoi pian louhikkoinen nousu ja silloin tajusin olevani reitillä, mille myös Las Lajaksen dh-reitti johtaa. Boring. Olin innoissani muka uudella reitillä ja sen sijaan luvassa olisikin pahinta kivikkoröykytystä, mitä saarella on tietääkseni tarjolla. Ei maistunut siihen hetkeen.

Olin kuitenkin positiivisilla mielin, sillä nettitiedusteluni perusteella jostain kohtaa reittiä pitäisi oikeasti löytyä minulle uusi kohta, missä olisi jotain rakennettuja obstaakkeleita. Videoilla olen nähnyt pienen laituridropin ja puisen wallriden tai bermin. Ajelin ja tunkkailin hetken alueella, missä kaiken järjen mukaan tämä rakennettu osio olisi, mutta enpä sitä löytänyt. Jatkoin sitten tuttua reittiä, joka lopulta johtaa Trevejoksen viinitarhojen läpi TF-51:ltä alkavalle ja Valle San Lorenzoon päättyvää dh-rataan. Ennen viinitarhoja, polun viimeinen osuus, on tosi hauska pätkä. Siinä on yksittäinen mäki ihan erilaista hiekkaa tai pientä kiveä ja tätä pitkin menee jatkuvasti mutkitteleva matala ränni.

Mönkijäporukka Trevejosissa. Samat tyypit taisivat vilkutella iloisesti, kun kiipesin asfalttisiirtymää pari tuntia aiemmin

Puhaltelin hetken Trevejoksessa huuliharppua, mutta ei siitä mitään tullut. Mönkijäkulkue pöllytti hiekkaa ohimennessään ja ilma näytti hieman synkältä, mutta ei sentään ruvennut satamaan. Poljin pari sataa nousumetriä Vilafloriin ja päätin, että huomenna en polkisi yhtään nousumetriä.