Tres Duros kevätretki Finaleen 2016

22.3.2016
Oli taas se aika vuodesta, kun jo perinteeksi muodostunut Tres Durosin kevätreissu oli alkamassa. Tällä kertaa mukaan otettiin nuorta verta (Oskar) kirittämään vanhoja. Aamu starttasi herätyksellä klo.5 huonosti nukutun yön jälkeen. Herätysvarmistukset tekstarilla Samulille, pikaiset aamutoimet ja kohti lentokenttää.

Pois pakkasesta! Lähtoaamun lämpötila Suomessa.

Lennon lähtöaika oli 8.15 ja siihen vaivatta ehdittiinkin, kone vain ei lähtenyt minnekään. Kahden tunnin koneessa istumisen jälkeen koneen kapteeni ilmoitti, ettei saa rassattua airbussia kuntoon ja edessä olisi kaluston vaihto. Tästä se sitten alkoikin, jonottaminen nimittäin. Ensin jonoteltiin puolisen tuntia finnairin tarjoamia ruokaseteleitä, jonka jälkeen nopeasti ravintoa kahvilasta ja lähtöportille odottamaan koneeseen pääsyä. Portilla saatiinkin lisää odotettavaa, kun lähtöaika viivästyi entisestään.

Vielä hymyilyttää!

Lopulta kuitenkin koneeseen päästiin ja tässä vaiheessa oltiin jo reilut kolme tuntia aikataulua jäljessä, mutta ei hätää olihan meillä tällä kertaa auto valmiina Milanossa odottamassa josta siirtyminen Finaleen kestäisi vajaat kolme tuntia. Milanon lentokentällä tuttu jännittäminen josko pyörälaukut saapuisivat ja kyllähän ne lopulta saapuivatkin, tosin tästäkin saatiin tunnin verran lisää plussaa jo metsään menneeseen aikatauluun. Pienen harhailun jälkeen löysimme parkkihallista meidän valitseman autovuokraamon (halvimman), jossa kuitenkin ilmoitettiin, että auto tulisi kuitata terminaalin puolelta. Jätettiin Oka vahtimaan kamoja ja lähdettiin Samulin kanssa hankkimaan avaimia. Autovuokraamon tiskillä oli ennen meitä ehkä viisi ihmistä, mutta tiskin toisella puolella vallitsi pysähtyneisyyden aika. Jonotettuamme melkein kaksi tuntia tuli viimein meidän vuoromme, mutta siirryttyämme tiskille vinkkasi virkailija josko voisimme päästää takanamme jonottavan perheen pienine lapsineen ohitsemme. Tilanne oli kokonaisuudessaan jo niin surkuhupaisa, että päästimme perheen naurun purskahduksien säestämänä asioimaan tiskille. Ja taas odotettiin puoli tuntia omaa vuoroamme! Tiskillä virkailija sitten kyseli meidän tarpeitamme ja kuultuaan, että olimme tehneet varauksen netissä etukäteen ilmoitti hän, ettei meidän olisi tarvinnut jonottaa lainkaan vaan olisimme voineet marssia tiskille ilman jonottamista! Mistä helvetistä sen olisi voinut tietää!! No eipä tässä vielä kaikki, vaan avaimia hakiessaan isosta laarista kouraisi virkailija tyhjää, jonka jälkeen hän palasi tiskille kertomaan meille erityisen hyvästä tarjouksesta, jonka hän juuri meille keksi korvaukseksi kaikesta odottamisesta. 150 euron hintaan hän lupasi meille kaskon, ilmaisen toisen kuljettajan ja vielä ajoneuvoluokan korotuksen. Todellisuudessa korotus johtui siitä, ettei varaamaamme autoa enää ollut ja tilalle saimme Ford C-maxin joka kieltämättä oli korotus ennakkoon varattuun Citroen Berlingoon, mutta kun emme varsinaisesti laskeneet suurta arvoa ajo-ominaisuuksille vaan merkitsevänä tekijänä oli auton tavaratilat. Olimme suomessa ollessamme mitanneet, että Berlingoon pitäisi mahtua kolme Evocin pyörälaukkua vaivatta pystyasennossa, tämä jäi nyt kuitenkin selvittämättä. Sen voin kuitenkin kertoa, että C-maxiin pakatut pyörälaukut eivät mahdu mitenkään päin, ei edes hyvällä tahdolla tai itkulla ja hampaiden kiristelyllä. Siispä pyörät ulos laukuista ja palapeliä rakentamaan.

Pienistä paloista syntyy täyteen pakattu Fordi!

Pari ensimmäistä yritystä päättyi siihen, että auto täyttyi ja kolmasosa tavaroista makasi pitkin tanteretta. Samuli jo hätäpäissään ehdottelikin, että hän lähtisi ilman matkatavaroita junalla ja me Oskarin kanssa ajaisimme auton tavaroineen Finaleen. Minä en tähän vielä kuitenkaan suostunut ja kokeilimmekin pakata autoa asettamalla pyörät vaaka-asentoon siten, että pyörän päälle taiteltiin aina yksi tyhjä pyörälaukku. VOILA! Näinhän ne upposivat ja pieniin rakoihin sitten tukimme kaikkea mahdollista irtosälää. Kuormaus tuskin olisi läpäissyt edes italialaisen liikennepoliisin seulaa, mutta pääasia oli, että kamat oli kyydissä ja päästiin matkaan, tosin matkustusmukavuudesta jouduimme tinkimään.

Tunnelma katossa, jalkatiloista pieni miinus.

Alkuperäisen arvion mukaan saapumisaikamme Finaleen piti olla 14-15 välillä, lopulta pimeys kuitenkin saapui meidän vielä suorittaessamme odysseiaamme kohti maastopyöräilyn mekkaa. Perille lopulta päästiin joskus 21-22 välillä ja hotellistakin jo ehdittiin viestitellä, että missähän arvon herrasväki mahtaa viipyä? Hotellilla kuitenkin suostuttiin ystävällisesti odottamaan saapumistamme. Hotellihan oli jo edellisiltä reissulta tuttu Glicini, joka ei varsinaisesti tarjoa mitään erityisiä mukavuuksia, mutta kaikki tarvittava sieltä löytyy ja vielä todella sopusuhtaiseen hintaan. (450e/vko/3hlö). Vielä illalla nopeasti pyörät kasaan ja ruokailemaan. Loma olisi valmis alkamaan!