Ratsumiehet ratsaille!

Aiemmista vuosista poiketen en pilko jokaista ajopäivää blogiin erikseen vaan kirjoittelen yhdessä osiossa shuttle-päivät ja toisessa sitten omatoimipäivät.

Veljekset ja serkkupoika poseeraavat tyylikkäinä.

Varasimme ennakkoon shuttlen Cascina del groppo nimisestä yrityksestä, joka tarjoaa shuttlauksen lisäksi myös majoitusta omassa majatalossaan. Me tyydyimme kuitenkin pelkkään shuttleen lähinnä majatalon sijainnin vuoksi. Edellisenä vuonna tutustuimme silloiseen oppaaseemme Marcoon, joka oli nyt talven aikana vaihtanut myös työpaikkaansa Cascinalle ja sen vuoksi valinta shuttle-firmasta oli helppo tehdä. Saimme Marcolta ohjeet aamuisesta noutopaikasta ja Iphonen avulla sinne suunnistaminen sujui vaivatta. Matkaa majoituksestamme tapaamispaikkaan kertyi n.3km, joka toimi sopivana aamuherätyksenä. Cascina del groppo operoi koko meidän lomamme ajan kahdella autolla, joissa kuljettajina toimivat Pietro ja Sonja. Ajoneuvokalustoon oli selkeästi panostettu, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin toimintaa. Toisena autoista oli Land Rover (mallia Tom of Nylund) ja toinen oli sitten joku 10-paikkainen paku. Cascina del groppo on myös isosti mukana kehittämässä maastopyöräilyä Finalen alueella ja jäin siihen käsitykseen, että heidän palkkalistoillaan on myös pelkästään polkujen rakentamiseen keskittyvä trail builder Ivo. Pietron ja Ivon käsialaa oli viime vuonna EWS:n erikoiskokeena ollut Insignor niminen traili. Majatalon pihapiiriin oli myös rakennettu roadgap, jota kävimme tutkailemassa, mutta jätimme sen kuitenkin ajamatta. Cascinalla oli myös jokin uusi traili suunnittelun alla, mutta tässä vaiheessa siitä ei vielä speksejä irronnut, liekö tulevan Ews:n erikoiskokeita? Se on kuitenkin todennäköistä, että allekirjoittanut saa siihen oman pienen puumerkkinsä. Kävipä niin, että istuessani etupenkillä Sonjan vieressä juoksi tien yli sisilisko, jota Sonja pienen kirkaisun säestämänä onnistuneesti väisti. Sonja sitten kysyi minulta, että mikäs on kyseisen elukan nimi suomeksi. Reissun loppuun saakka Sonja puhutteli minua sisiliskona ja aikoi myös nimetä seuraavan valmistuvan trailin nimellä sisilisko. Jos tämä toteutuu niin maastopyöräily niminen peli alkaa olla osaltani läpi pelattu. Harvalla on kuitenkaan nimikko-trailia Finalessa!

Cascina del Groppo:n roadgap. Jäi valloittamatta.

Ensimmäisenä shuttle-päivänä meidän lisäksemme autossa oli saksalainen pariskunta ja tietenkin Marco oppaana. Päivät eivät sinällään juurikaan poikenneet aiemmasta vuodesta vaan tänäkin vuonna aamulla startattiin joko Nato baselta tai Melognolta. Naton huipulta lähtee ainakin kolme erilaista trailia joiden loppuosia pystyy noin puolivälistä varioimaan useammalla eri vaihtoehdolla. Naton päältä starttaa ainakin H-trail ja Nato nimiset polut, kolmannen nimi jäi unholaan, mutta kyseinen polku yhdistettynä Insignoriin oli viime vuoden ews:n yksi erikoiskokeista. Melognolta taasen tullaan yhtä polkua pitkin noin puoliväliin saakka, jonka jälkeen variaatioita on useampia. Tuttuun tapaan ensimmäiset laskut tarjoilivat käsille kipua ja maitohappoa koko pitkän talven edestä, eikä punttisalilla huhkituista tunneista ollut tietoakaan.  Ekana päivänä lähtiessäni Samulin ja Oskarin perään jäin totutusti nieleskelemään pölyä ja yleensä noin puolivälissä Oka sitten oli lepuuttelemassa käsiään Samulin painaessa perse pitkällä omia teitään. Ensimmäisen yön aikana Oka ilmeisesti lepuutti käsiään italialaisen vuoristojakin rasvassa, koska seuraavani päivinä lepohetkiä ei sitten enää tarvittukaan. Ekan päivän jälkeen Oskar jätti sitten sille päälle sattuessaan meidät painiskelemaan keski-iän tuomien ongelmien kanssa ja paineli polkuja kuin riivattuna kadoten kauas horisonttiin.

Ekana päivänä parasta päälle!

2.päivän lounastauko.

Ajoseura vaihteli viikon aikana aloittelijasta kovemman sortin ajomiehiin. Ensimmäisen päivän pariskunta ajoi kanssamme myös toisena päivänä, mutta toiselle päivällä seurueeseemme liittyi myös saksalainen Thomas ja hänen kaverinsa Rob. Thomasilla oli allaan jätepuristimesta pelastettu Ironhorse Sunday, mutta hän ei todellakaan antanut sen haitata vaan paineli erittäin näyttävällä ajotyylillä karkuun kaikilta. Toisena ajopäivänä mukaamme sattui myös kaksi saksalaista leidiä joista toinen oli ensimmäistä kertaa maastopyörän selässä alamäessä. Mehän ei tästä tiedetty vaan ajettuamme rollercoasterin kirkolle saakka aloimme vaatia madonna della guardian ajamista. Joka kyseisen polun on ajanut tietää, että lopussa on hieman pidempi kivikko, joka ei sinänsä mitenkään vaikea ole, mutta jos on ensimmäistä kertaa pyörän selässä voi se muuttua hieman haastavaksi. Odottelimme alhaalla aika pitkän tovin, kunnes näköpiiriin ilmestyi kalmankalpea kauhistunut saksalainen hahmo. Tontissa oli käyty useamman kerran ja tässä vaiheessa neiti ilmoitti, ettei varsinaisesti ole maastopyörällä ajanut ja, että kyseinen kivikko oli hänen kyvyilleen hieman liikaa. Itsekin muistelin kivikon edelliseltä vuodelta haastavaksi, mutta yllätyksekseni oikealla ajolinjalla siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Odotellessa oli kuitenkin aika lyödä Marco yhdeksi Tres Durosin ritareista.

Yhteisö kasvaa!

Bad ass bikers!

Normaalistihan reissuilla on ollut tapana, että Samuli tontittaa jossain kohtaa reissua vähän rajummin, mutta tällä kertaa siltä vältyttiin. Kaikille toki sattui pieniä kaatumisia, mutta isoimmat pannut taisi sattua omalle kohdalleni, kun rollercoasterin puolessa välissä eturengas karkasi pehmeässä bermissä ja otin tuntumaa tantereeseen sillä seurauksella, että sen päivän ajofiilikset katosivat tykyttävän päänsäryn säestämänä. Teknisistä ongelmista ensimmäisenä ilmaantui meikäläisen ongelma ajokenkien kanssa. Oikea jalan klossi alkoi pyörimään toisena ajopäivänä eikä kiristämisestä huolimatta pysynyt paikallaan vaikka käytimme kaikki mielikuvituksen tuottamat niksit. Onneksi olin kuitenkin jälleen varustautunut niin ydinsotaan kuin vedenpaisumukseenkin ja repusta löytyi toinen pari kenkiä. Pahaksi onneksi toisessa kenkäparissa oli sama ongelma, mutta onneksi vasemmassa kengässä. Kenkäparit yhdistämällä sain itselle toimivan yhdistelmän ja vieläpä varsin tyylikkään. 

Oikeassa jalassa Mavic Alpine xl ja vasurissa Crossmax.
Sen verran tyylikäs setuppi, että tällä ajetaan niin kauan kuin kengät kestää!
Uuden muoti-ilmiön äärellä?

Pyörät kestivät viikon rasituksesta kelvollisesti. Selvisimme yhdellä rengasrikolla. Viimeisen ajopäivän ensimmäisellä vedolla minun takarenkaani päästi litkut pihalle. Sen kummemmin hieromatta heitettiin sisuria tilalle ja matka jatkui. Samulille siunaantui myös ongelmia viimeiselle päivälle, kun Öhlinsin takaiskari ei suostunut pitämään paineita sisällään vaan aina hieman terävämmästä iskusta paineet karkasivat. Samulin keula alkoi myös reissun aikana pitämään kolinaa. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää oliko syynä Piken perisynti liukulaakerit vai jokin muu?
Kaiken kaikkiaan shuttle-päivät olivat aika pitkälle toistensa kaltaisia ja sempä vuoksi tarina jatkuu seuraavassa osassa omatoimipäivien leipuroinnin merkeissä.

Kuvassa vasemmalta: Marco, Oka, Samuli, Sonja ja Ville

-V-