Tätä kirjoittaessa kisareissu on loppusivallusta vaille valmis, matkaa vielä tahkottavana vajaat 600 kilsaa. Mut palataan alkuun. Päästiin Jannen kanssa starttaamaan keskiviikkona kohti pohjoista hieman alustavasta aikataulusta myöhässä joskus puoli viiden aikaan.
Mitsu valmiina nielaisemaan tonnin verran kilsoja.
Tarkoituksena oli ajaa suorilta Kittilään, mutta matkan aikana päätettiin, että nukutaan Oulussa kunnon unet ja jatketaan aamulla hyvin levänneinä kohti Kittilää. Minä sain kyllä nukuttua hyvin, mutta sen seurauksena Jannen unet jäivät vähiin. Vaimokin on väittänyt minun kuorsaavat ja nyt Jannekin aloitti saman valheen kertomisen, mikä lie salaliitto.
Perillä Oulussa.
Torstaina aamulla herätys 7.00 ja nokka kohti pohjoista. Minulla on ollut tapana pistäytyä pohjoisen reissuilla Haaparannassa täydentämässä varastoja pitkän talven varalle ja niin tehtiin nytkin. Pysähdyttiinpä matkalla myös syömään Tornionjoesta nostetusta lohesta keitetty lohikeitto.
Lohikeitto oikeasta lohesta.
Leville saavuimme joskus yhden aikoihin jossa meidät otti vastaan sateinen tunturi jonka huippu oli kadonnut pilven sisään. Sadetta pelkäämättä ostimme päiväliput ja hyökkäsimme gondoliin. Samaan aikaan Samuli jatkoi loputtomalta tuntuvaa taivallustaan kohti pohjoista. Aloitimme ajelut sinisellä reitillä mikä tuntui pitkän tauon jälkeen loistavalta. Samulia odotellessa ehdimme ajaa sinisen ja punaisen kummankin kahteen kertaan. Vierailin ensimmäisen kerran Levin bike parkissa toissa kesänä, kun olin juuri aloittanut maastopyöräilyn ja silloin sain hankittua itselleni kammon punaisen reitin ensimmäiseen droppiin, kaaduin silloin siinä sen verran pahasti, että vielä viime vuonnakin, kun edellisen kerran Levillä vierailin jätin sen ajamatta. Olinkin rakennellut sen mielessäni vähintään rampagen droppeja vastaavaksi. No eihän se sitä ollut ja sekin lohikäärme tuli seivästettyä heti ensimmäisellä laskulla. Samulin saavuttua ajoimme sinisen pariin kertaan ja suuri yllätys olikin, kun ensimmäisellä laskulla pysyin koko pätkän ajan Samulin kontissa kiinni, toisella laskulla vaihdettiin järjestystä ja taisin jossain kohdissa hieman karatakin Samulilta. Todella vakuuttavasti Samuli valehtelikin ja ihmetteli vauhtiani. No ihmettelin sitä itsekin, mutta nyt tajuan sen vaan olevan jokin mtb-jumalien kieroutunut tapa vittuilla ja antaa aina hetkellisesti sen verran kyytiä, että itseluottamus nousee ja romahduttaa se sitten sopivassa kohdassa. Sinisten jälkeen siirryttiin punaiselle joka sisältää useita rakennettuja laitureita ja wallrideja. Jostain syystä kyytiä riitti edelleen ja ajoin pätkän ihan Samulin perässä kiinni, kunnes alaosan kallistetussa mutkassa, joka päättyy puusta rakennettuun step uppiin Samuli käväisi huolimattomasti jarrulla ja otti lonkalta putkirullauksen tyyppistä hoitoa lappilaisesta kakkosnelosesta. Itsekin huomasin samassa rytinässä pidon märällä puulla riittämättömäksi ja vain vaivoin sain pidettyä itseni pystyssä laiturilla.
Samuli kasailee itseään ja pyöräänsä
Pikkuvarvas saattaa olla pikkusen murtunut
Laskun jälkeen Samuli jäi hienosäätämään pyöräänsä ja me painuttiin Jannen kanssa mustalle. Mustaa "dh-reittiä" en saanut koko reissun aikana sujumaan, en vaan uskaltanut päästää jyrkällä osuudella jarrulta vaan mutkien välit menivät jarruja laahaten, ärsyttävää! Ajelimme kimpassa vielä muita parkin reittejä ja hieman ennen kuutta siirryin oluelle ala-asemalle Jannen ja Samulin siirtyessä kuuluisalle viimeiselle laskulle. Pian Samuli kurvasikin alas ja ihmettelimme mihin Janne oli jäänyt, Samuli oli hieman epäilevänä, että olis kuullut takaansa jotain mölinää heti mustan reitin alussa ja pian puhelin piippasikin ilmoittaakseen Jannen rikkoneen renkaansa. Ironista tapauksessa oli se, että edellisenä iltana Janne irvaili mun enskarepulle ja sen sisällölle. Silloin vielä Jannen kantana oli, että kyllähän nyt iskaripumpulla yhden sisurin pumppaa, no näköjään vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.
Majoituimme minun anoppilaan Kittilän "keskustassa" jonne siirryimmekin tyytyväisinä mukavaan ja onnistuneeseen ajopäivään. Samulilla oli mukana reissussa myös spessun dirttipyörä P26 ja saunaa odotellessa Samuli rakensi pihalle "hyppyriä" dirtille. Talo on vasta rakennettu ja pihatyöt antavat odottaa itseään, joten rakennusmateriaalia pihalla riittää. No pitihän sitä lähteä leikkiin mukaan. Pihalle oli rakennettu sievä pikkutupla jonka nokan ja landin yli pystyisi hyppäämään bunnyhopilla. No enpä hypännyt, en ottanut huomioon ettei tommonen biitsihiekasta rakennettu hyndä kestä ponnistamista ja nokka sortui alta saatellen minut olkapää edellä tonttiin. Olin juuri päivää aikaisemmin lopettanut lääkekuuriin kipeään olkapääni ja vaikka maaperä olikin biitsihiekkaa löi se myös hetkellisesti 1000 voltin kivun olkapäähän. Onneksi kuitenkin selvisin pelkällä puukädellä, eikä olkapää haitannut ajamista.
Näillä eväillä sain olkapään ajokuntoon.
Flatit tekee ikävää jälkeä
Torstai-iltana julkistettiin reittikartta ja sitä tutkiskellessa päätettiin lähteä aamusta ensimmäisenä Kätkätunturin kierrokselle ja keskittyä loppupäivä bike parkin pätkiin.
Kätkätunturin reittikartta, sinisellä siirtymä
Levin reittikartta
Aamulla jätimme autot Zero Pointin parkkikselle jossa noudimme kisatoimistosta numerolaput ja Janne lähti metsästämään enskareppuunsa pumppua. Parkkikselle oli kerääntynyt jo muutakin enskakansaa ja tovi menikin ennen kuin kaikkia tutut oli jututettu. Juttujen jälkeen lähdettiin taipaleelle kohti Kätkätunturia. Kartasta katsottuna siirtymä Kätkätunturin päälle ei näyttänyt lainkaan pahalta, mutta kyllä meillä taisi muutama ärräpää päästä ennen kuin pääsimme tunturin laelle. Kaaduimpa kertaalleen kipeälle olkapäälle ylämäessä repun tartuttua matalalla olleeseen puun oksaan. Maisemat olivat ainakin kipuamisen arvoisia, lännessä häämötti Aakenus ja Ylläs ja idässä Levi. Päivälleen viisi vuotta aiemmin vietin ensimmäistä hääpäivääni Aakenuksen juurella ja vaimon mukaan olen jokaisena hääpäivänä sen jälkeen ollut jossain reissussa. No tällä kertaa sentään lähellä rikospaikkaa.
Kätkätunturin huipulla
Jostain pusikosta ykkös-ek:lle ilmestyi myös kilpailussa kolmanneksi ajanut Kurvisen Ari ja yritimmekin salaa tarkkailla Arin linjoja. Ykkös-ek oli kovapohjaista luonnonpolkua josta haarautui muutamassa kohtaa kaksi polkua jotka myöhemmin yhdistyivät samaksi poluksi. Näistä yritimme pähkäillä nopeinta vaihtoehtoa. Muuten ykkösellä ei ollut mitään erikoista ja sitä voisi kuvailla reissulla legendaariseksi lauseeksi synytyneellä "mukavaa peruspolkua". Ykkösen maalista oli lyhyt siirtymä kakkoselle ja siellä se ralli vasta alkoi. Kakkospätkä piti sisällään oikeastaan kaikkea mitä toivoa/pelätä saattaa. Alussa jonkin verran poljettavaa "mukavaa peruspolkua", vauhdikkaampaa laskua ja tiukkoja mutkia. Keskiosalla muutama kivikko ja yksi jyrkempi kohta kivikolla maustettuna. Tosin, kun jututin Kymäläisen Tapiota ko. pätkästä niin Tapio kysyi, että "mikä kivikko". No Tapio kertoi myös hävittäneensä silmälasinsa samalla pätkällä nii se ei varmaan vaan sen vuoksi oo sitä nähnyt ;). Kaiken kaikkiaan kakkonen oli kokonaisuutena haastavin pätkä mitä olen koskaan enskakisoissa ajanut, johtuen teknisistä osuuksista, rasittavuudesta ja ennen kaikea pituudesta. Omalta kohdaltani harjoituslasku meni täysin käteen, kun jalka irtosi jatkuvasti polkimelta kivikoissa ja ne menivätkin enemmän tai vähemmän selviytyessä. Ei kuitenkaan jääty sen enempää pätkään tutustumaan vaan siirryimme lounastauolle. Lounastauolla huomasin myös syyn jatkuvaan jalan irtoamiseen, kun klossin ruuvit olivat löystyneet niin, että klossi heilui kengän pohjassa. Lounaalla pohdittiin, että mikäli aikaa riittää niin mennään päivän päätteeksi tutustumaan vielä kakkospätkään, no eipä riittänyt eikä menty.
Ek 3&6 oli sitten jo enemmän tutumpaa rytöenduroa ja olikin mielestäni koko kisan paras pätkä. Pätkä ei sisältynyt mitään ihmeellisyyksiä vaan perusposotusta mustikkamättäiden välissä. Nelonen koostui pitkälti bike parkin punaisesta reitistä, josta oli linjattu pois dropit ja laiturit. Seuraavaksi ajettiin 7, joka alkoi sinisen reitin bermeillä ja jatkui siitä rinteen poikki mustalle ja päättyi samaan loppuosaan kuin 4. Ek 6&8 alkoi eturinteen puolelta ja piti sisällään aluksi vauhdikkaan metsäosion, keskiosalla kurvailtiin heinikkoisessa rinteessä ja loppuosassa taas vauhdikas metsäosuus. Tuhosin tällä reitillä hieman ratamerkintöjä, kun ei se ardent pitänytkään takarenkaana vaan syöksyin pitkälle alarinteeseen. Ajettiin reitti vielä uudestaan, jotta sain edes jokseenkin ehjän suorituksen reitille ennen kilpailua. Kaiken kaikkiaan ehdimme päivän aikana ajamaan 1,2,4 pätkät kertaalleen läpi ja muut kahteen kertaan. Epävarmuutta ja jännitettävää siis riitti seuraavaan päivään.
Harjoituspäivänä joka jätkällä oli arska takana. Mieli muuttui kisapäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti